Herttoniemen metroasema.
Kello noin 17:03.
Kantamuksia Herttoniemen metroasemalle saapuessa on taas ylenpalttisen runsaasti:
- Selässä kamerareppu, useita kiloja
- Olalla salkku, useita kiloja
- Vasemmassa kädessä iso musta kassi, varmaan paljon yli 10 kiloa
- Kaksi isoa punaista muovikassia, molemmat useita kiloja
Lyhyissä liukuportaissa huomaan, että mahdollisuudet ehtiä alhaalla raiteilla jo olevaan junaan ovat 50/50.
Epätyypillistä sinänsä, tulee jopa reippaasti
käveltyä liikkeessä olevat liukuportaat alas. Jos junaan ehtisi...
Laituritasanteella huomaan junan oven olevan yhä auki, ja heti oven sisäpuolella seisoo turvamies.
Meillä on turvamiehen kanssa nk. "katsekontakti", ja hän
viittilöi minut jatkamaan sisäänmenoa metroon.
Juuri kun olen astumassa ja jo osin astunutkin sisään, alkaa ovi mennä kiinni.
Hetken aikaa - sekunnin murto-osan - käväisee mielessä, miten oikeassa kädessä olevan muovikassin mahtaa käydä. Se osin jo tuntuu koskettavankin sulkeutuvaa ovea, mutta ilmeisesti reaktionomaisesti saan sen vedettyä sisään.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehdin jo itsekseni todeta.
(Sitäpaitsi eihän juna olisi lähtenytkään liikkeelle mikäli ovella olisi ollut jotakin hässäkkää. Kuljettajillahan on näköyhteys, eivätkä he starttaa ennenkuin kaikki on selvää).
Ohitan em. minut
sisään ohjeistaneen turvamiehen vauhdikkaasti, ja otan kurssin muutaman metrin päässä sijaitsevalle vapaalle penkille. Toinen niistä useissa vaunuissa olevista junan kulkusuuntaisista lyhyistä penkeistä.
Turvamiehen nopeasti ohittaessani ehdin silmäkulmasta välähdyksenomaisesti todeta, että turvamiehen takana seisoo
toinenkin turvamies. Ensimmäistä turvamiestä huomattavasti lyhyempi, ja siksi osin havaitsematon.
En ehdi penkillä paria sekunttia kauempaa istua, kun
alkaa tapahtua...
Äkkiä ilmestyy se lyhyt turvamies eteeni
tilittämään.
Menee ehkä sekunnin murto-osa ennenkuin tajuan tilanteen: Tämä todellakin on TOTTA.
Turvamies tulee meikäläistä julkisesti ripittämään.
Näky on
uskomaton:
Todella
aivan poikkeuksellisen lyhytkasvuinen nuori musta heppu tärkeilevääkin tärkeilevämmän näköisenä, vakavana jököttää edessä paasaamassa.
Nimenomaan henkilön
lyhytkasvuisuus oli ollut syy siihen, etten häntä edes kunnolla noteerannut vaunuun toisen turvamiehen
ohjeistamana kiirehtiessäni.
Olisiko tällä toisella turvamiehellä mittaa 160 senttiä? Vähän enemmän?
Eikä siinä kaikki.
Kyseessä on nee... siis
musta henkilö.
Sanaa "neekeri" emme tässä yhteydessä käytä, kun se ei kuulemma enää nykyisin ole soveliasta. Näinhän meille toitotetaan.
Mielenkiintoista kyllä, esim. USA:n nk. afro-amerikkalaisen väestön keskuudessa suorastaan viljelemällä viljellään kyseistä sanaa.
Suomessakin paljon apinoidussa amerikkalaisessa "rap -musiikissa" on tavanomaista kohdata ilmaisuja "nigger" sekä "nigga".
Vaikuttaa siltä, että sanalla
ylpeillään.
Toisaalta USA:.n "afro-amerikkalaisilla" on toki omat
valkoisia koskevat ilmauksensa - aivan kuten Suomen mustalaisillakin.
Mainittakoon sivumennen, että monet mustalaisetkin käyttävät heimolaisistaan nimitystä
"manne". Esimerkiksi laulaja Rainer Friman.
Monet mustalaiset kokevat tuon "poliittisen korrektiuden" nimissä tuputetun "romani" sanan vieraaksi,
elitistiseksi. Keinotekoiseksi.
Kuten esim. kohta vuoden tutkintavankeudessa istunut tuomittu talousrikollinen, arvon "kulttuurineuvos"
Veijo Baltzar.
Tällä hetkellä Baltzaria tutkitaan hieman toisenlaisista rikoksista - nimittäin seksuaalirikoksista.
Samoin Remu käyttää nimitystä
"mustalainen".
Mutta, kuten todettu, emme tässä kirjoituksessa nyt käytä tuota "neekeri" sanaa.
Asia lienee tullut selväksi?
Tai siis... Ööööö...
Mahdollisimman epäselväksi?
Mutta takaisin metrovaunun tapahtumiin...
Kun katselen edessäni paasaavaa nuorta vartijaa...
Näky olisi suorastaan
koominen - nimittäin toisissa olosuhteissa.
Eli jos en itse olisi joutunut selkkauksen kohteeksi.
Tämä heppu on ihan niinkuin jostakin
sketsistä. Tai
pilapiirroksesta.
Kaikessa suorastaan
kirkuvassa pätemisenhalussaan. Pätemisentarpeessaan.
Henkilön otsaan on ikäänkuin kirjoitettu:
Minulla on tärkeä toimi. Uskokaa minua! Arvostakaa minua!
Tilanne menee kuitenkin alati vakavammaksi.
Vartija jankkaa ja jankkaa. Ja jankkaa.
Vähitellen kupletin juoni alkaa selvitä:
Hän ikäänkuin odottaa,
vaatii meikäläiseltä jotakin "julkista katumusta" hänen mielestään väärästä, moitittavasta käytöksestä kun hänen vartijakollegansa
ohjeistamana, viittilöimänä astuin vaunuun.
Hetken aprikoin, jotta mahtoiko tämä
musta, lyhyt vartija edes ollut huomannut tuon toisen, kantasuomalaisen ja pitemmän työtoverinsa
ohjeistusta ja viittilöintiä.
Itse asiassa asia on edelleenkin epäselvä.
Tietenkin, kun Suomessa ollaan, vetää musta lyhyt vartija hihastaan
"turvallisuus-kortin".
Kun ei enää muuta keksi, alkaa jänkämään, että "turvallisuudesta" onkin kysymys.
Ennen kaikkea kuulemma minun. Höpö-höpö.
Hänen kollegansahan
ohjeisti ja vinkkasi minut junaan.
Tarkoittaako tuo siis sitä, että se kantasuomalainen vartija uhkasikin
minun turvallisuuttani?
Mustan vartijan
"logiikan" mukaan kyllä.
Kun mustan vartijan paasaus vaan jatkuu ja jatkuu, totean hänelle.
"Voi mikä opettaja sinussa onkaan menetetty!".
"Sä toistat itseäsi".
Ei hellitä.
Alkaa moittimaan minua "selittelystä".
Todellakin opettajamaisesti, "armoa antaen" jatkaa että minun pitäisi
"ymmärtää" jotakin.
En ymmärrä, mitä minun hänen mielestään pitäisi "ymmärtää".
Jossakin vaiheessa tyyppi alkaa puhumaan jo
junasta poistosta.
Siis jos en "ymmärtäisi" jotakin.
Valtava oli nuorella miehellä - paitsi jo mainittu pätemisenhalu - myös
liika yrittäminen.
Tilannetaju nolla.
"Pelisilmä" nolla.
Jouhevuus nolla.
Alan hermostua.
Onko ihme?
"Keskustelu" omalta puoleltani alkaa jo toimimaan ISOILLA KIRJAIMILLA.
En kuitenkaan huuda - minun ei tarvitse.
Kun on siunattu tällaisella erinomaisen selkeällä ja kuuluvalla upseerin-äänellä.
Huutamatta pärjää vallan mainiosti.
Suunnilleen tässä vaiheessa se ensimmäinen, meikäläisen junaan
viittilöinyt eli ohjeistanut kantasuomalainen, "pukinpartainen" vartija siirtyy vaunun takaa tilanteeseen mukaan.
Ikäänkuin "tukemaan" lyhyttä mustaa vartijaa. Kolleegaansa ja työpariaan.
Kun mustan vartijan vaatimuksista "ymmärtää" jotakin ei kerta kaikkiaan tule loppua, lopulta painostuksessa livautan,
läpällä:
"En ymmärrä. Sovitaan niin, että olen idiootti enkä ymmärrä mitään!".
Asia oli sitten selvä.
Vartijat ilmoittavat että "poistavat minut seuraavalla asemalla".
Kalasataman asema olikin jo lähestymässä.
Totean vartijoille:
"Hei ajatelkaa nyt vähän!".
Ei reaktiota.
Eräs keski-ikäinen nainen lähistöltä puuttuu tilanteeseen. Näinhän Suomessa aina käy - ja puuttuja on 99% tapauksista juuri nainen. Useimmiten keski-ikäinen.
Tämä kanssamatkustaja alkaa suhteellisen kova-äänisesti vartijoille:
"Älkää olko naurettavia!".
Ei reaktiota vartijoilta,.
Vartijat ovat päätöksensä tehneet, eivätkä ilmeisesti enää tilanteen eskaloiduttua
älyttömäksi katso enää voivansa perääntyä.
Helsinki 6.12.1991
Tietyllä tavalla hyvä, että junasta tuli lähtö.
Jos tilanne olisi jatkunut vielä minuutin tai pari, olisi varmaan joku alkanut jo räpsimään kännykällä kuvia.
Tulos:
Some-apinaksi!
Siis
tietyllä tavalla hyvä että matkanteko lopahti.
Vaikka eihän tarkoitus toki ole, että kun rauhallinen eläkkeennauttija astuu Helsingissä metroon, seuraa mega -härdelli ja junasta poisto.
Mutta pahemminkin olisi siis voinut käydä.
Paljon, paljon pahemmin.
Seuraa hässäkkä junan ovella Kalasataman pysäkillä.
Nyt tapahtuu koko selkkauksen ainoa
"vaaratilanne".
Nousen, tottakai, monine raskaine kantamuksineni.
Kaksi vartijaa ohjeistavat ulos.
Mutta junan ovi on jo menosssa kiinni!
Tulee kohtuullisessa määrin "osumaa" hartioihin siinä rytäkässä, junasta ulos pyristellessä.
Eli
täydellinen farssi:
Musta vartija saarnasi turvallisuudestakin - ja koko selkkauksen
ainoa pienenkö vaaratilanne koettiin silloin, kun vartijat poistavat rauhallisen, ohjeiden mukaan toimineen matkustajan junasta!
Sillä lailla!
No niin. Siinä sitä nyt ollaan laiturilla - ja juna meni menojaan.
Tiedustelen herroilta, mitä nyt seuraa?
Vastasivat:
"Ei mitään. Me saatamme sinut ulos".
Hississä katson kelloa (17:10) painaakseni tilanteen ajankohdan mieleen.
Samoin katson kyseisiä vartijoita lähietäisyydeltä tarkkaan.
Musta kysyy:
"Mitä oikein tuijotat?".
Vastaan:
"Katson teitä muistaakseni tuntomerkkinne. Onko se joku rikos?".
Ei vastausta.
Kun jatkan herrojen vaatetuksessa olevan
Palmia -työnantajansa logon katselemista, kysyy pukinpartainen kantasuomalainen vartija:
"Ai sä osaat lukea kuitenkin?".
Jaaha.
Että tämän tasoisia henkilöitä, nuo vartijat.
Olen ollut
kirjallisuuden harrastaja koko elämäni.
Venäläiset klassikot miellyttävät, etenkin Gogol, Lermontov ja Turgenev.
Ranskalaisista Maupassant on ehdoton suosikki. Kaikessa terveessä, sumeilemattomassa kyynisyydessään.
Ranskalaisesta runoudesta luonnollisesti Charles Baudelairen
Les fleurs du mal.
Englannista Evelyn Waugh. "Mennyt maailma" on ihan
huippu.
Ruotsista August Strindbergin
Röda Rummet teki vaikutuksen.
Kotimaisista mainittakoon Runar Schildtin novellit.
Lista on pitkä, sitä voisi jatkaa sivutolkulla.
Ehkä kuitenkin riittänee.
Kaunokirjallisuutta pystyn lukemaan neljällä kielellä.
Sanomalehtitekstiä vielä kolmella muulla.
No, myönnetään, ne ovat "vain"
tanska, norja ja viro.
Mutta kuitenkin.
Graham Greene -vainajan kanssa olin kirjeenvaihdossa hyvin nuorena.
Kotisivuiltani löytyy pari Graham Greenen kirjettä, joista toisessa kirjailija ehdottaa erään Suomeen -liittyvän runonsa kääntämistä.
En alkanut tuolloin 80 -luvun alussa hankkeeseen, koska Greenen käsialasta ei saanut selvää.
Etusivulta kohtaan
Postcards, ja sieltä "scrollaus" sivun alaosaan, sitten klikkaus kirjeisiin.
Miellyttäviä lukuhetkiä!
Minkähänlainen kirjallinen harrastuneisuus ja maku noilla kahdella nuorella Palmian vartijalla on?
Hirvittää ajatellakaan.
Ulkona asemalta suureksi ällistykseksi, tiedusteltuani jälleen mitä nyt seuraa, alkaa pukinpartainen kantasuomalainen vartija kahteenkin kertaan ehdottamaan että "alkaisin polttamaan
tupakkia".
Vastaan tuohon ihmeelliseen ehdotukseen, etten polta. En ole polttanut armeija-aikojen jälkeen.
Jostakin käsitämätömästä syystä tämä tieto ei mene herralla jakeluun, vaan
ehdottavat tupakointia vielä uudelleen.
Mikäköhän tuossa sitten oli "logiikka" (if any)?
Otan askeleen takaisin metroon päin - vartijathan olivat sanoneet, että saattavat ulos, jonka jälkeen voin jatkaa matkaani.
Vartijat estävät hankkeen. Astuvat eteen.
Siihen jäävät seisoskelemaan ja vahtimaan että häivyn.
Bussipysäkki on lähellä - sinne.
Ei ole kyseisellä pysäkillä tarjota mitään yhteyksiä keskustaan päin.
Vartijat edelleenkin katselevat perään, etten palaisi metroon.
Entä mikä "logiikka"
(if any) on siinä, etten saakaan palata metroon - paitsi kadun toisella puolella olevasta sisäänkäynnistä?
Kadun toisella puolella nimittäin on metron toinen sisäänkäynti.
Suunta sinne.
Kovin on sokkeloista, menee aikaa ennenkuin junapysäkki löytyy.
Tässä vaiheessa on jo selvää, etten Karjaan-Tammisaaren -junaan tulisi ehtimään.
Rautatieaseman lippuautomaatista uusi lippu, ja melkein kolmen tunnin turha odottelu.
Alan soittelemaan Palmiaan.
Ensimmäisellä kerralla tyttö vastaa "Palmia asiakaspalvelu".
Kuultuaan asian alkaa "yhdistää".
Noin kymmenen minuutin turha odotus, ennenkuin puhelu palautuu "asiakaspalveluun".
Tyttö antaa reklamaatioiden vastaanottajan nimen, ja alkaa uudestaan "yhdistämään".
Sama tulos. Nolla.
Puolitoista tuntia pitää yrittää rimputella, ennekuin seuraavan kerran joku vastaa.
Se on miespuolinen "päivystäjä".
Vasta häneltä selviää että - päinvastoin kuin luulin - tuona Helatorstaina Palmilla ei todellakaan vartijoiden esimiestä ole tavattavissa.
Että semmoinen oli Palmian puhelinvaihteen "asiakaspalvelija".
"Keskusneiti".
Ihan kuin jostakin
Speden sketsistä - ei tullut tytölle millään, ei sitten millään mieleen että arkipyhänä vartijoiden esimiestasoista henkilöä ei ole Palmialla tavattavissa.
Oli tytöltä liikaa vaadittu.
Seuraavana aamuna Tammisaaresta soitan heti Palmian vartijoita koskevien reklamaatioiden henkilölle.
Tämä nuori mies, herra O. osoittautuu ääri-asialliseksi henkilöksi.
Kuuntelee tarkkaan stooria - se nauhoitetaan - ja jo puhelun aikana saa vahvan käsityksen, että
Palmia ei tule pullikoimaan asiassa.
Kuten ei sitten missään vaiheessa, mitenkään pullikoinutkaan.
Kaikki myönnettiin, pahoittelut esitettiin, ja kulut korvattiin.
Korvausvaatimus hukkaan menneestä junalipusta tuli tilille
yhdessä päivässä.
Pahoitelut esitettiin jopa
kahdelta eri taholta.
Suullisesti, sekä kirjallisesti.
Tapauksen positiivinen anti olikin juuri tuo
Palmian reklamaationkäsittely.
Aivan esimerkillistä!
Yhteenvetoa:
Mustan erittäin lyhytkasvuisen vartijan tapaus oli ja on puhtaasti
psykologinen.
Soveltuvuustesteissä on
erehdytty, kun hänet on palkattu.
Ellei kysymyksessä sitten ole -
Herra varjele! - nk. "positiivinen diskriminointi".
On haluttu mielistellä vähemmistöjä - hänen tapauksessaan kahtakin erilaista vähemmistöä.
On palkattu tuo erittäin lyhytkasvuinen mustaan vähemmistöön kuuluva henkilö - ei kyvykkyytensä ansiosta, puutteistaan huolimatta - vaan
puutteittensa takia.
Sitähän on "positiivinen syrjintä". Käytännössä.
Se, mitä musta vartija minulta vaati - oman itsetehostuksensa vuoksi - oli jonkinlainen
julkinen synnintunnustus.
Hän vaati julkista nöyrtymistä, että olisin "toiminut väärin".
Paitsi etten ollut.
Saavuin junaan hänen kollegansa
viittilöimänä ja ohjeistamana.
No,
lammasmaisessa Suomessa on erittäin harvinaista, että joku - tässä tapauksessa allekirjoittanut - ei suostu
univormuväen vaatimuksiin. Olivatpa ne miten kreisejä hyvänsä.
Minä en suostunut.
Seurauksena turha junasta poistattaminen. Eri kerrannaisvaikutuksineen.
Pelastuin pahimmalta:
Some -apinuudelta.
Yksi omituisuus lisää tapauksessa:
Palmian reklamaatioidenkäsittelijä totesi, "ettei valvontakamerakuvaa ole".
Mitä ihmettä?
Toisissa vaunuissahan on semmoinen pyoreä mötikkä katossa."Silmä".
Eikö kaikissa vaunuissa sitten ole?
Ja onko se valvontakamera aina edes näkyvä?
Vai ovatko nuo valvontakamerat ihan feikkiä -
lume-kameroita, vain"peloittelutarkoituksessa"?
x
Hienoa, että metrossa on vartiointi.
Kovin turvatonta olisi matkanteko ilman.
Kun tietää, millaisia häiriköitä tuolta Itä-Helsingin puolelta vaunuun toisinaan astuu...
Kaksi (2) luonne- ja asennevammaista väärää vartija-rekrytointia eivät muuta
isoa kuvaa.
On hyvä, että vartijoiden joukossa on myös vähimmistöjen ja maahanmuuttajien edustajia.
Näin ehkä... Ehkä... Vältetään "polarisaatiosta" edes
osa. Siis
ehkä...
Vastakkainasettelusta maahantun... siis maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä.
Tilanteen Euroopan isommissa maissa tiedämme. Alkaen Ruåttista.
Tässä tapauksessa vartijavalinta on kuitenkin mennyt pieleen.
Tämän vahvisti - tosin
"rivien välistä" Palmian edustajakin.
Antoi ymmärtää, että tyypistä on ollut vaikeuksia aikaisemminkin.
Mitenköhän on - jatkaneeko vartija hommissa?
Valistunut arvaus:
Jatkaa, iliman muuta!
Eihän tuollaisesta Suomessa mitään seurauksia tule.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Herttoniemen metroasema 8.7. kl. 20:22:
Laskeudun samoja tuttuja rullaportaita alas raiteille, fillarin kanssa.
Olipa hieno
uintireissu tuolla Laajasalon uimarannalla.
Kolme vartijaa seisoskelee laiturilla, itäänpäin menevää junaa odottaen.
Keskellä yksi musta, lyhyt.
Molemmilla puolillaan pidemmät, kantasuomalaisen näköiset heput.
Hei, tuo
neekerihän on tuttu tyyppi!
Tapaamme jälleen!
Arvasinkin että näin kävisi.
Sen täytyi tapahtua...
Metrojunia kulkee pari-kolmen minsan välein.
Sen verran on aikaa toimia.
Otan kurssin kohti vartijaryhmää, ja menen lyhyen neekerin eteen.
Otan henkilöön "katsekontaktin", jota hän välttelee, ja lausun:
"Palmialta on tullut kaksi anteeksipyyntöä toimintasi johdosta.
Lisäksi he korvasivat sen menetetyn junalipun".
Tämä on viimeinen mahdollisuus tänä vuonna.
Kyllä ne kuvat vielä syntyvät.
Olen syventynyt laittamaan metrossa tekstaria, toisella kädellä fillaria pystyssä pitäen.
Ehdin juuri ja juuri huomata, kun kaksi hahmoa rientävät takaa ohi.
Jaaha.
