Majoituskokemus: Chic & Basic Tallers, Barcelona - España: Etukäteismaksu "hukassa", rotat metelöivät yöllä..

Olipa karmea keskiöinen saapuminen tähän Barcelonan Chic & Basic Tallers -majapaikkaan! 

Sinänsä matkapäivä oli sujunut hyvin.

Viikonloppu meni Almeriassa eilistä asiakaskäyntiä odotellessa.

Miellyttävissä merkeissä.

Tuttu Grand Hotel Almeria.

Mukava, tilava huone.

Hinta vain jotain kuusikymppiä. Aamiaisineen.

Telkkari huoneessa.

Sattumoisin löytyi jostakin ohjelmasta uusi upea artisti -tuttavuus: 

Isabel Pantoja!

 

Mikä ääni!

Mikä nainen!

Tuollaisia ei enää ole. 

Aamupalalla monenmoista herkkua, ja kokki valmisti munakkaankin annetuista raaka-aineista.

Lasillinen kuivaa cavaa (Freixenettiä) sisältyi brekuun!

Ehkä toinenkin lasillinen olisi sisältynyt - jos olisi kehdannut kysyä.

Sitten - kuten "vanhasta muistista" oli tiedossa - terassin allas -alueella saattoi jopa ottaa aurinkokylpyjä, vaikka oli vasta helmikuu. 

Iltapäivisin aivan meikäläiset kesälukemat, jotain 24 graadia.

Allas kuulemma "suljettu", mutta en antanut sen häiritä.

Virkistävää!

Maanantainen asiakaskäynti Oscarin luona Almeriassa sujui erinomaisen hyvin.

Kävelymatkaa Grand Hotel Almeriasta Av. Pablo Iglesiasille luokkaa 10 minsaa.

Paseo de Almeria -katua pitkin - samaa katua, jota marras-joulukuussa 1975 talsin joka ilta.

Interrail -matkalla. Yksin. Kohta Francon kuoleman jälkeen.

Tunnelma tuolloin oli omituinen.

Hostelli sijaitsi jossakin aivan lähellä tätä nykyistä monivuotista asiakasta.

Asiaa ei siis voi selittää millään muulla kuin - kohtalolla.

Almerian jälkeen matka jatkui  Barcelonaan.

Bussilla.

Rekisteröityminen ALMA -bussifirman asiakkaaksi viime viikolla Malagassa siinä tutussa kebab -paikassa kävi kätevästi. 

Heti alkoi tulemaan alennuksia.

Nytkin meno Almeriasta Barsikseen vain muutaman kympin.

Siisti, melko tyhjä bussi. Kaksi kahvipaussia. Molemmissa paikoissa WiFi pelasi.

Lähtö 09.30, tulo Barceen 23.00.

Ihan miellyttävä reissu.

Sai goisittua. Vähän luettua.

Ajateltua.

Ihmeen paljon vuoria täällä rantakaistaleella, vähän sisämaahan päin. 

Satojen kilometrien matkan.

Viva España!

Perillä sitten alkoivat vaikeudet.

Barcessakin hotellihinnat kivunneet aivan taivaallisiin sfääreihin - ei kiitos.

Muutama hostelli löytyi sentään ydinkeskustasta.

Tämä Chic & Basic Tallers tuli valittua loistavan, keskeisen sijainnin takia.

Plus fotot olivat edustavat - jälkeenpäin tosin tietty valkeni, jotta feikkiä.

Keskiyöllä hostellin ovelta löytyi lappu, jotta sisäänkirjautuminen tapahtuisikin parinsadan metrin päässä, toisessa hotellissa.

Sinne.

Huonevaraus oli tehty Hotels.comin saitilta.

Oma tili, jota käytetty vuosien ajan, ja kymmeniä kertoja.

Varaus maksettu ja varmistettu.

Pankin tiliotteeltakin näkyivät maksut lähteneen jo pari päivää sitten.

Vaikka sinänsä tuo Hotels.comin varausvahvistuksen pitäisi riittää sinälläänkin.

Vastaanoton heppu "ei löytänyt" maksua.

Kauheaa säätöä keskellä yötä, piiiitkän bussissa körötellyn matkapäivän jälkeen.

Siinä piti vääntää oikein tosissaan.

Mikään ei auttanut.

Ei auttanut läppäriltä näytetty Hotels.comin varausvahvistus.

Ei auttanut läppäriltä näytetty pankin tiliote.

Ei auttanut kun pyysi tyyppiä soittamaan pomolleen.

Ei auttanut mikään.

Selkkausta kesti melkein tunnin.

Piti lopuksi alkaa "keskustelemaan" isoilla kirjaimilla.

Kyse oli kiristyksestä.

Jos halusi ylipäätään nukkumaan sinä yönä, oli pakko maksaa toiseen kertaan jo maksettu ensimmäinen yö kolmesta.

Kuten tavallista, nuo tyypit - kaikissa maissa - "tarjoavat" ratkaisuksi että "jos nyt tehtäisiinkin väärin, niin sen voi sitten korjata".

Ehkä voikin - mutta hirveällä vaivalla ja ajanhaaskauksella!

Tälläkin hetkellä on "seisomassa" kaksi rahojen palautusvaatimusta viime touko-kesäkuun vientireissulta.

Kun ei ole vaan jaksanut/ehtinyt/viitsinyt alkaa siihen rumbaan.

Toinen vakuutusyhtiön, ja toinen Deutsche Bahnin kanssa, 

Ei jaksa!

Ai niin...

Netissä majoituspaikka mainosti "ilmaista aamiaista".

Kysyttäessä, tarjoiltiinko se tuossa samassa naapurihotellissa, missä respakin sijaitsi, tuli vastaus:

Kyse 24/7 itsepalvelu -brekusta!

Jaaha.

Pitihän se arvata!

Sen tietää sitten, mitä se tarkoittaa!

Niin, maksettava oli, toiseen kertaan, jos nukkumaan mieli.

Tuossa vaiheessa oltiin jo pitkälti seuraavan vuorokauden puolella, pikkutunneilla.

Rähäkän seurauksena tietysti huonot fiilikset ja kehnosti goisittu yö.

Eikä asiaa ollenkaan auttanut, että huoneen oven avatessa paljastui karu totuus:

Tilavasta, valkeasta, "ilmavasta" nettikuvasta poiketen huone oli lähinnä - koppi!

Suihku/veski, sänky, telkku kaikki ängetty minimaaliseen tilaan.

Nettikuvan "valoisa" ikkuna antoi jonnekin pihakuiluun.

Muchos grazias!

Aamulla sitten tilanteen "selvittelyyn".

Kaikkein suurimpia viime aikoina koettuja yllätyksiä:

Hotels.comista vastattiin!

Helsinkiläisestä numerosta. Suomenkielisesti. Vieläpä tajukas tyttö!

Aivan käsittämättömältä tuntui saada tuollainen vastaus.

Yleensähän tämmöisissä tapauksissa numero tuppaa olemaan jonnekin Huitsin Nevadaan.

Jossa ei edes vastata.

Aivan turhaa ajanhukkaa koko jonotus jne.

Jos sattuvatkin vastaamaan, seuraa karmea selvittelyrumba.

Skannaa sitä, liitetiedosta tätä jne.

Käsittelyajat viikkoja tai kuukausia.

Mutta kun Hotels.comin virkailijan kanssa kävimme yhdessä keissin läpi kaikkine kiemuroineen, tilausnumeroineen, pankkisiirron viitteineen jne., ilmoitti neitonen selvästi jotta pieleen meni.

Tämä oli osavoitto.

Sovimme, että aamiaisen jälkeen menen itse vielä sinne naapurihotellin respaan "selvittämään" tilannetta.

Aamupala...

Täytyy kyllä myöntää, että oli positiivinen ylläri.

Jääkaappi täynnä juustoa ja kalkkuna -leikkelettä.

Maitoa ja muroja.

Hilloa.

Toimiva kahvimasiina.

Paahtoleipää, toimiva paahdin.

Jotain muffinseja sekä keksejä.

Omenia.

Ei ollenkaan huono.

Aamiaisen jälkeen respaan siis setvimään tilannetta.

Vuorossa oli yöllistä torveloa vähän fiksumpi heppu. 

Hän oli juuri lukemassa netistä Suomen Hotels.comilta saamaansa meiliä.

Jossa ykskantaan todettiin, että yöllinen välikohtaus oli aiheeton.

Siis että varaus todellakin oli jo maksettu etukäteen. 

Tilanne ei kuitenkaan suinkaan vielä ollut ohi.

Jäljellä oli tietenkin kysymys rahojen palauttamisesta. 

Joka - kuten edellä todettu - pahimmillaan näissä tapauksissa olisi todella tuskallinen, pitkä-aikainen prosessi. 

BINGO!

Tapahtui ihme!

Yöllinen turha tuplamaksu ei ollut vielä kerinnyt lähteä tililtä Eestin LHV Pankasta.

Se löytyi vielä kohdasta "broneeringut" eli varaukset!

Kun tämä respan vähän fiksumpi heppu näki faktan läppäriltä, ymmärsi tilanteen!

Kun kerroin, että jos hän heti - siis HETI - peruuttaisi maksun, laukeaisi tilanne ja välttyisin suuremmalta prosessilta.. 

USKOI!

Teki tuon pienen toimenpitteen!

Simbsalabim!

Yöllisen turhan tuplamaksun "varaus" katosi!

Pelastus!

Mutta minkälaisen revohkan ja minkälaisen aivan turhan, ylimääräisen työpanoksen jälkeen?

Jotain se olisi halunnut vielä alkaa selittelemään, näyttämään jostakin tietsikalta miten suoritus ei muka ollut heillä näkynyt... Jnpp.

Ainahan nuo söhlääjät selittelee.

Selityksiä piisaa!

En tietenkään enää sekuntiakaan aikaa halunnut tähän turhaan värkkäämiseen uhrata.

En minä tätä varten tullut Barcelonaan!

Häivyin. 

Olin vapaa.

Vihdoinkin.

Koville otti, tämä ylimääräinen, aivan turha säätäminen.

Aika lähteä tutustumaan Barcelonaan - melkein puolen vuosisadan tauon jälkeen. 

La Rambla -katuhan on tuttu Michelangelo Antonionin "Ammatti:Reportteri"-leffasta.

Kadun varrelta löytyy kauppahalli Mercat de la Boqueria. 

Nyt kun Helsingin Vanha kauppahalli on remontin jälkeen ja johdosta tuhottu, kuten Hakaniemen ja Oulunkin kauppahallit...

Tekee mieli poiketa täällä ja tsekata josko jotakin hyvää perinteistä meininkiä olisi sentään Barsiksessa vielä jäljellä.

Ei kestä kauaakaan, kun löytyy värikäs kuvauskohde.

Tuosta saisi postikortin aikaiseksi!

Mutta ensin pitää vähän juonia.

Jutella mukavia kyseisen myyntipisteen naisten kanssa.

Ostaa jotakin pientä (pähkinöitä) "silmän lumeeksi"...

Ruuhka käytävillä on kova. 

Nyt pitää ripeästi saada kamerajalusta pystyyn, ja tilanne "hollille"...

Ei kestä montaakaan sekuntia jalustan pystyyn saamisesta, kun jo vartija säntää paikalle:

"No tripod!".

Aha, siinä meni todennäköisesti kunnon kuvat.

Jalusta olisi kai melkein välttämätön, jos syväterävyyden meinaa aikaansaada...

Siirryn kahden metrin päähän vapaalle tuolille istahtamaan ja laittamaan jalustaa kasaan...

Menee noin 15 sekkaa, niin taas uusi heppu rynnii viittilöimään:

Pitäisi ostaa jotakin!

Aha, noustaan pois. Ei kiitos. 

Selväksi on jo käynytkin, että täällä Barcen kauppahallissa vallitsevat nk. "turistihinnat", eli erittäin korkeat.

Mutta ei auta.

Ilman jalustaa sitten vielä yritys saada tuo hahmoteltu kuva aikaiseksi. 

Ensin pienet kontaktit äsken tutuiksi tulleitten naismyyjien kanssa - no problemo!

Yhden ruudun kerkii valottaa, yrittäen pitää käden vakaana - ja jo säntää naismyyjien ilmeisesti pomo, vanhempi nainen, hätistelemään poies.

Selvä!

Barcelonan kauppahalli on siis totaalisesti turistien rahastamiseen keskittyvä bisnes -kuvio.

Ei meikäläistä kaivata täällä.

Vastakohta taannoiseen Madeiran Funchalin niinikään värikkääseen kauppahalliin ei voisi olla rajumpi.

Siellä sai rauhassa käveleskellä ja touhuta. 

Kauppahallista irti päästyä löytyy seuraava kiinnostava kohde ihan muutaman sadan metrin päästä.

Perinteinen vanhan hyvän ajan fotokauppa!

Sijaitsee jopa samalla kadulla kuin hostelli: 

Material Fotographic BOADA, C/dels Tallers 17, 08001 Barcelona.

Persoonallinen Vanhan Liiton kauppias.

Monenmoista kuvaukseen liittyvää tarviketta ja sälää sekä kameroita pöydät ja hyllyt kattoon asti täynnä.

Heppu ilmeisesti tekee pieniä korjauksia paikan päällä.

Myynnissä ovat hyväkuntoisen oloinen Canon F 1 New hintaan 420,-, ja Rolleiflex 3,5 hintaan 630,-.

Rahapula estää hankinnat.

Mukaan tarttuu kuitenkin rulla Kodak Ektachrome satasta hintaan 35 euroa.

Se on jopa luokkaa kympin enemmän kuin Suomessa ja Virossa viimeksi piti maksaa.

Eikä tuosta Espanjan -hinnasta voi edes alvia vähentää.

Filmin hinta on moninkertaistunut alkuajoistani.

No, osin se toki kompensoituu kuvaamisen vähenemisellä.

Fotoliike -käynnin jälkeen onkin aika käväistä kämpillä.

Netillä.

Sekä välipalalla!

"Kostoksi" Chic & Basic Tallers -hostellin aiheuttamasta jätti -selkkauksesta...

 Barcelonan -päivien (2,5 vrk) aikana tulee käytettyä "24/7 Breakfast Roomin" tarjontaa hyväksi monta kertaa päivässä.

Ruokakaupassa tai ravintolassa tai edes kahvilassa ei tule asioitua kertaakaan.

Siitäs saitte!

Tosin alkaa jo tuntua, että juusto/kalkkunaleike -paahtoleipiä pursuu jo korvista ulos.

Yksi asiakaskäynti.

Uusasiakashankintaa.

Aika näyttää, johtaako tämä johonkin.

Nokosten jälkeen vielä kävelylle Barsiksen iltaan.

Hieno, leveä bulevardi tuo Placa de Catalunyalta nouseva Passeig de Gràzia - Barcelonan hienoin ostoskatu.

Siellä sijaitsee pari Antoni Gaudin suunnittelemaa taloa - ne pitää nähdä.

Onhan ne vaikuttavia rakennuksia. Ei käy kieltäminen.

Ja mikä ekslusiivinen shoppailukatu tuo Paseo Gràzia onkaan!

Kaikki maailman luxusmerkit edustettuina.

Huh - huh - ihmiset jonottavat sisään nuiden portinvartija -ylhäisyyksien armosta!

Muistelin, että oman salkun pikkusiivusta "Seligsonin Global 25 Brandsiä" löytyisi nuita maailman -brändejä.

Toden totta.

Louis Vuitton, Gucci, Balenciaga, Saint Laurent... - hyvänen aika sentään!

Minähän kävelenkin tätä avenueta näiden luxusmerkkien omistajan ominaisuudessa!

Kiva tietää!

Tuossa kulmassa sijaitsee vielä jalokiviliike Tiffanyn myymälä.

Se tosin on tippunut tuosta Seligson 25 Brändsin "indeksistä".

Tiffanys kiinnostaa erityisesti "Breakfast at Tiffanys" -kirjan ja leffan takia:

1960 -luvun alun Nykki...

Iki-ihana Audrey Hepburn...

Henry Mancinin soundtract, featuring klassikko "Moon River"...

Vartija mulkoilee sisältä epäluuloisesti, kun tutkin ikkunoita.

Korut ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta tyylittömiä.

x

Levoton yö.

Herätys pikkutunneilla eläimelliseen kirkunaan jostakin suihkukopin seinän takaa, putkistosta tai ilmanvaihtohormista tms...

Joko rotat taistelevat keskenään, tai kissa niiden kimpussa.

Tämäkin vielä!

x

Aamulla hyvät ja edulliset bussiyhteydet lentokentälle Plaza de Catalunyalta.

Vain noin vartin kävelymatkan päässä hostellilta.

Jos tuosta Chic & Basic Tallers  -hostellista jotain hyvää yrittää löytää...

- Hinta (täkäläiseen tasoon nähden)

- Sijainti

- Tuo 24/7 self-service -brekuhuone.

Eipä kuitenkaan olisi voinut kuvitellakaan...

Että Hotels.com -sivuston kautta varattuun majoitukseen sisäänkirjautuessa voisi joutua niin mielitautiseen maksurähäkkään...

(Barcelona, España 8.3.2024)

ArcticParadise.fi

How can I resist the Guiding Light - the Light that gives me the Power to keep up the Fight? - Prince

 

Jere Karalahti riehui lentokoneessa - "Kansallissankarimme" tarjosi loistavaa viihdettä! Kiitos!

No niin...

Here we go again...

 

Jonkun vuoden on ollut Jere -rintamalla vähän rauhallisempaa, mutta nyt sekoilu ja rähinät tuntuvat taas alkavan.

Kun pitkään vatvottu avioero Nannankin kaa on kuulemma vihdoin pantu vireille...

 

Känninen Karalahti riehui lentokoneessa!

Se ottaa taas miehekkäästi soppaa!

 

Viite: Seiska tänään 7.3.2024.

Selkkauksesta löytyy Seiskasta myös videomateriaalia. 

Upeaa!

 

Ihan parasta A -luokan viihdykettä!

Ehdottomasti yksi suosikkijulkkiksista!

Uusi Matti Nykänen?

Jatkoon! 

Kiekkoleijona oli vetänyt viinaa oikein urakalla, tarjoten samalla vierustovereilleen. 

Kunnes Suomalainen Sankarimme kilahti aivan lennon loppusuoralla. 

 

Vaatien tarjoamiensa drinksujen "takaisinmaksua".

"Velat erääntyy maksettaviksi", kuuluu mies koneessa Seiskan mukaan julistaneen.

Sekä vaatinen vierustoveriaan jonkinlaiseen nyrkkeily- tahi paini -otteluun.

Hyvä meininki!

 

Ihmetyttää vaan, että millä tuollainen Karalahti mitään kenellekään tarjoaa?

Miekkosella vuosien elatusmaksut rästissä, sekä Verohallinto perässä jättisaatavineen.

Virkavaltaakin tarvittiin Seutulan lentoasemalla apuun. 

Ihan sitä klassista, tutta perus -Jereä, siis.

"Karalahden känniraivo", runoili Seiska.

Eppäilemättä tätä samaa saamme lähiaikoina nautittavaksemme lissää.

Nyt kun herra on taas sinkkukin. 

Mukavaa, että Nannakin antoi oman lausuntonsa eilen.

"Ero toi vapauden..."

"En ole vastuuss

a muiden onnellisuudesta..."

LÄHDE: Ilta-Sanomat 6.3.2024

"Vastuussa..."?

No, ehkei "muiden onnellisuudesta", mutta lapsista, kuitenkin. 

Nannammehan katsoi kymmenisen vuotta sitten Jeren varsin kelvolliseksi isukki -matskuksi.

Nyt on kaunottarella sitten kolme (3) yhteistä lasta kiekkosankari -Jeren kaa. 

Siinäpä projektia loppuelämäksi!

Myös ja ennen kaikkea taloudellisesti -ottaen huomioon Jeremme aikaisemman elatusmaksu -historian... 

😏 

Tulee Nannalle - siis Karalahti nykyiseltä nimeltään - olemaan nk. "haasteellista".

Miten olis pienet "väliaikaraportit" ja säännölliset "selfiet" meille, hänen "seuraajilleen"?

 

Kiitos!

 

Tämän "hyvinvointivalmentajan" blogista:

"Olen intohimoinen elämän rajattomuuden tutkija ja kokija. Mitä lähemmäs pääsen sisintäni, sitä paremmin koen ymmärtäväni elämää".

Jnpp. jnpp.

Blaa-blaa-blaa...

Viimeisin blogikirjoitus tosin vuosien takaa - avioeroprosessi Jerestä on ehkä ollut "haastava"...?

 

Onnea!

 

Bing- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä Karalahti 

Matkamiehen mietteitä Oksana Chaiko

(skannimine lennuki tiiva)

(Barcelona 7.3.2024)

ArcticParadise.fi

Päämääränä tasa.arvoinen ja vastuullinen sisällöntuotanto!

 

Kirja-arvio: Kari Uoti: "Rahapeli. Pelipöydässä Kai Mäkelä". (2007)

Ohhoh!

 

Tuo 80/90 -lukujen vaihteen kohuttu bisnes -veivaaja Kari Uotihan pääsi yllättämään!

Mieshän on loistava kirjoittaja!

Tämä oli uutta!

Edesmennyt Kai Mäkelä -vainaa oli toki legendaarinen hahmo hänkin.

Meille aikalaisille, nimittäin.

1980 -luvun lopun Vaasa Oy.n sun muiden "nurkanvaltaukset" muistaville.

Legendaarinen parivaljakko Kai Mäkelä / Taito Tuunanen olivat uutissa lähes päivittäin.

Uotin tyylilaji käy selväksi heti kirjan alkusivuilla.

Kuvailut Mäkelän sairauksia, tyyliin "ulosteet velloivat suolistossa".

Huh!

Jassoo.

Tässä henkilöhistoriassa ei näköjään sievistellä!

 

Meno jatkuu lennokkaana  läpi kirjan.

Sekä Kai Mäkelän bisneskuviot, että lakitieteen tohtori Kari Uotin kirjoituksen tyylilaji. 

Melkein kuin dekkaria - erinomaisen sujuvasti kirjoitettua sellaista - lukisi.

Kova oli vauhti tulla Mäkelällä bisnes -touhuissaan.

Hengästyttävän kova.

Aikansa.

Vaasa Oy, Saunalahti, Nobiscum, Sampo / Kouri -kaupat, Pohjolan Sanomat, Raision tehtaat...

Konkurssi.

Kodin menetys.

Uusi nousu. 

Janton, Ruukki Group...

Firmoja, bisneshankkeita, oikeudenkäyntejä, yhtiökokouksia, osakeanteja, suunnatuja anteja ja niiden torpedointeja, vaihtuvia liikekumppaneita jnpp. jnpp. jnpp. tulee ja menee.

Jatkuvalla syötöllä!

"Lunastuslausekkeet" ja "äänivalta-rajoitukset" ovat eräitä keskeisiä käsitteitä. 

Jossakin käänteessä asianajaja se ja se "tulkitsi käräjäoikeudessa lunastuslausekkeen sisältävän myös suostumusosan" - Aha! Selvä!

Tuskin on Mäkelän edellinen projekti saatettu Finissiin (monasti ei), kun pelimiehen mielenkiinto ja tarmo kohdistuu jo seuraavan keissiin.

 

Mieletön määrä tutkimusta täytynyt olla Uotilla takanaa, että tämän stoorin sai paperille.

Juristi, ilmeisen osaava kirjanpidossa.

Ymmärrys tasekuvioista jne.

Syvä kiinnostus bisnekseen.

Aikalainen!

Vaikea kuvitella ketään toista, joka tämän kirjan olisi kyennyt tuottamaan.

Onnistunut pitämään tarinan kaikki monisäikeiset langat hyppysissään.

Hyviä one-linereita Uotilta ripoteltuna pitkin kirjan tekstiä.

(...) "hyvä sinun on taivaasta huudella, kun omat housut eivät ole kastumassa..." 

"Sopiva tulkinta oli aina mahdollista likistää tekstistä, oli sitten kyse raamatusta tai lakikirjasta".

"Merkitystä ei ollut lain tulkinnan rehellisyydellä, koska kyseessä oli peli, missä yhtenä nappulana käytettiin lainlukijoita hieman samalla tavalla kuin pappeja uskonpuhdistuksessa".

"Halosen moraalikäsitys noudatteli jesuiittaveljeskunnan ohjenuoraa: tarkoitus pyhittää keinot".

"Riitely valtion kanssa on ajanhukkaa ja se edellytää pitkälle kehittynyttä masokistista vammaa, koska viranomainen on aina oikeassa".

(...) "yhtiö ehti pörssiin ennen kuin sen numero ehti puhelinluetteloon".

"Kapitalisti ei pankissa joutunut markkinatalouden uhriksi".

(1990 -luvun laman aikana) "Suomen antamaa harhaanjohtavaa tietoa ulkomaisille velkojilleen ei koskaan pidetty paheksuttavana tai arveluttavana toimintana, enemmänkin isänmaallisena".

"Vastapuoli istuttui neuvotteluissa  pitkää riviä keskitason johtajiaan, jotka kinasivat lähinnä keskenään".'

"Kyse on liikemiestaidosta, joka on eri asia kuin sijoittajaosaaminen".

"Hän on kopioinut omalle kovalevylleeen Mumbain slummin kerjäläisen reaktiot, kun tältä revitään viimeistä riepua, joka pitää hänet elämässä kiinni".

 

Ja tää on ihan huippu:

"Mäkelän kannalta tilanteen teki ongelmalliseksi se, että osa hänen ostamistaan osakkeista ei ehkä ollutkaan ostettavissa, ne kuuluiivat mahdollisesti jollekin muulle, jolla olisi osakkeisiin Mäkelää parempi oikeus".

HÄH?

Kenen ne osakkeet sitten - ehkä? - olivat?

Sillä edellytyksellä, ehkä, edellyttäen että...

😏 

 

Teos kartoittaa ei-niin-kaukaista suomalaista taloushistoriaa "otsikoiden takaa".

Kirjan lopusta löytyy "bonus-tekstinä" muutaman sivun katsaus Warren Buffetin sijoitusfilosofiaan, ja sen vertaaminen Mäkelän linjaan.

 

Sekin miellyttää Uotin 2007 ilmestyneessä opuksessa, että painovirheitä ei juuri ole.

Päinvastoin kuin nykyään etenkin sanoma- ja aikakauslehtikirjoituksissa ja jopa kirjoissa - kiitos "kiireen" ja lisääntyneen huolimattomuuden.

Sivulta 147 löytyy kuitenkin yksi kielioppivirhe.

 

Ainoana kummallisuutena kirjan tyylilajissa käsittämätön, turha Mäkelän isäsuhde -sekoilu.

Miksi se piti ängetä mukaan?

 

Niin.

"Rahapelistä" on siis kirjassa ja oli Kai Mäkelän elämässäkin kysymys.

Kirjan päähenkilöinä Mäkelän ohessa TaitoTuunanen, Pentti Kouri, Peter Fryckman.

Sekä tietekin Kari Uoti itse.

 

Mäkelän kohtasin ohimennen kerran eräässä nyttemmin jo kuvioista kadonneen Talentumin yhtiökokouksessa.

Huonokuntoinen, liikkui jo avustettuna rullatuolilla..

Esiintyi kuitenkin edelleen topakasti, käytti jonkin - sinänsä turhan - puheenvuoronkin.

Roolinsa mukaisesti.

 

Vain 64 -vuotiaana (elämäntavat...) menehtyneeltä HTM -tilintarkastaja, numeromies ja neljän lapsen isä Kai Mäkelältä ei jäänyt testamenttia.

Jäljelle jäänyttä omaisuutta kulutettiin sumeilematta Retretin surullisenkuuluisan taideluolaston (toivottomaan) uudelleenherättämiseen. Miksiköhän ihmeessä? 

Aivan utopistinen hanke.

Kas näin:

"Aika moinimutkainen on tuo mieheni talouskuvio ollut. Siinä on selvittämistä. Olisi ollut paljon helpompaa, kun olisi ollut tiedossa mistä päätetään ja mitä jaetaan", kertoo leski Sinikka Mäkelä.

"Toivomuksemme on, että yksityisten sijoittajien lisäksi hankkeeseen saataisiin mukaan myös institutionaalisia sijoittajia, esimerkiksi säätiöitä".

Neuvotteluja on käyty ja kiinnostusta on ollut, mutta enempää Sinikkäa Mäkelä ei voi asiaa tässä vaiheessa vielä avata.

Kuolinpesän osakkaina ovat lesken lisäksi ainakin pariskunnan neljä lasta ja heidän lapsensa. 

Mäkelä ei osaa ennustaa, kuinka kauan kuolinpesän omaisuuden ja sen jaon selvittäminen kestää. 

Retretin taideluolaston peruskorjaukseen on parin viime vuoden aikana investoitu jo 10 miljoonaa euroa. Remontin valmistuminen edellyttää kuitenkin vielä noin viisi miljoonaa euroa. Rahoittajiksi haetaan nyt sekä kotimaisia että ulkomaisia sijoittajia.

(...)

Aikaa ja rahaa on kulunut  jo paljon, mutta Sinikka Mäkelä ei ole heittänyt kirvestä kaivoon. Luolastoon on jo upotettu niin paljon rahaa, että hanketta ei hänen mukaansa voi lopettaa".

Lähde: IS 24.3.2022

Mäkelän jälkeensä jättämä sotku on mielenkiintoinen siksikin, että Uoti kuvaa miehen työurallaan "pitäneen paperinsa pikkutarkassa järjestyksessä".

 

Niin ja konkurrsihan tuolle Sinikka Mäkelän rojektille tietenkin koitti.

Tottakai.

Kuten oli alusta alkaen selvää.

Ainakin meille Retretin, Punkaharjun ja Savonlinnan alueen tunteville.

 

IS 28.4.2023:

"Retretti on hakeutunut konkurssiin".

HS 20.8.2023:

"Retretti on suljettuna konkurssin jälkeen. Pesänselvitys on yhä kesken".

 

Sillä lailla!

Sinne vaan Kankkulan kaivoon, eli Retretin "luolastoon", Kai Mäkelän jälkeenjääneet miljuunat..

Samoin Savonlinna kaupungin "toiminta-avustukset", kymmeniä tuhansia. (Lähde: Yle 19.4.2022)

Ei löytynyt "koti- tahi ulukomaisia institutionaalisia sijoittajia" tuohon luola -hullutteluun.

Sinikka Mäkelän "visioissa" "digitaaliseen elämyskeskukseen, joka olisi avoinna ympäri vuoden".

Eihän Punkaharjulla väkeä liiku kuin muutaman kesäviikon ajan, silloinkin murto-osa entisistä hyvien vuosien volyymeista!

 

Rouva Mäkelän kommentti / Taloussanomat / 28.4.2023:

"Sinikka Mäkelä uskoo, että hänen edesmennyt miehensä Kai Mäkelä olisi ollut konkurssista todella pahoillaan,

- Kyllä hän varmaan olisi taistellut. Hän  oli sellainen luonne".

 

Kirjan kirjoittaja Kari Uotikin kävi taloussotkujensa takia välillä tiilenpäitä lukemassa.

Vaikka lakikirjoja hän siellä etupäässä kuuluu päntänneen - aina oikeustieteen tohtoriksi asti. 

(Lähde: Kaleva 10.6.2004) 

Tosin em. Kalevan jutussa "Sörkän linnakundista tohtoriksi" Uoti korostaa - katkerana - kokeneensa tuomionsa suhteen "vääryyttä"...

 

Loppuaikoinna pahasti sairastellut "kasinovuosien" keskeinen pelimies Pentti Kouri on kuollut jo vuosia sitten.

Konkan teki hänkin. Vaikka suurieleisesti tämä kemijärveläinen jopa omaa nykytaiteen kokoelmaansakin rakenteli.

Menetti senkin. 

Sitäpaitsi tyyppi osoittautuikin sittemmin vain jenkki -miljardööri Georg Soroksen juoksupojaksi.

Muistuupi mieleen, miten kyseinen Kouri nousi kerran 80 -luvulla Stoccan pysäkiltä vitosen ratikkaan, kamelinkarva -ulsterissaan, levittäen Financial Timesin luettavakseen.

Siis vitosen ratikassa...

😏

 

Peter Fryckman menetti konkurssissa omaisuutensa.

Lusimassa kävi, hänkin. 

Lisäksi tuomittiin liiketomintakieltoon.

On jatkanut oikeustaistelujaan vuosia - mm. Suomen valtiota vastaan,

Laihoin tuloksin.

 

Taito Tuunanen elelee jossakin itäsuomalaisessa pikkukunnassa.

Wikipedian mukaan

"Tuunanen kärsi suuret tappiot 90 -luvun alun lamavuosina kun hänen osakesalkkunsa siirtyyi Unitas/SYPille ja Tuunaselle jäi tämän jälkeen vielä 50 miljoonan markan velat".

Lukijalle - eritoten epikurolaiselle lukijalle - herää kysymys:

Mitä järkeä nuiden säätäjien rahapeleissä oli?

Kannattiko?

"Maksoiko vaivan"?

 

Kari Uotin sinänsä mainion kirjan nimen tulisi kuulua:

"Rahapeli - pelipöydässä Kai Mäkelä. Voi turhuuksien turhuus!". 

 

Ai niin.

Kirjan kansi"taide".

Ei voi ymmärtää.

Mitäköhän pirua moisella töherryksellä on haluttu sanua?

No, "taitelija" ei kuitenkaan ole kehdannut nimellään tuota sontaa varustaa.

(skannimine dollari) 

 

Bing- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä Punkaharjun valtionhotelli 

Matkamiehen mietteitä Hotelli Punkaharju

(Almería, España 4.3.2024)

ArcticPaadise.fi

Päämääränä vastuullinen ja tasa-arvoinen sisällöntuotanto. Ja Arvot kohillaan!

 

Näyttely-arvio: Pentti Sammallahti: "Me kaksi" / Valokuvataiteen Museon Kämp Galleria

 

Pentti Sammallahti:

"Me kaksi" - Valokuvataiteen Museon "Kämp Galleria" 13.10.2023 - 25.2.2024 

Kaksi kertaa  tuli käytyä - toisella kertaa jopa esittelykierroksella.

Museokortti on mahtava uudistus - ei tarvii käyntejä säännöstellä. 

Tuttua Penttiä, tuttuakin tutumpaa jo noin puolen vuosisadan ajalta. 

Suurin yllätys oli, että joukossa oli myös muutama uudempi kuva, aivan viime vuosilta.

Vaikka suuri enemmistö kuvista olikin menneiden vuosikymmenien varrelta, yksi taisi olla jopa 60 -luvulta.

Monen monituiseen kertaan näyttelyissä jne. nähtyjä.

Ja mikäpäs siinä.

Useathan ovat todella katseen kestäviä klassikkoja. 

 

Pentin kuvastossa todellakin on hienoa matskua - mutta tarkemmalla katsomisella myös melko vaatimatonta, aiheiltaan.

Aiheet ovat toisinaan niin mitäänsanomattomia, ettei niistä (nykyisin) normaalilla värivalokuvauksella saisi juuri mitään irti.

Salaisuus?

Tietenkin tuo musvalkoisuus, mukanaan tuomallaan "retro-bonuksella", sekä huippuunsa hiottu vedostustekniikka.

Joka mahdollistaa sen, että lopputulemassa eli vedostetussa, näyttelyyn ripustetussa kuvassa on, sanokaamme, 20 rosenttia valokuvaa, ja 80 rosenttia pimiötyöskentelyä.

Vedostustekniikka, jonka hiomisen hän aloitti siis vähän yli puoli vuosisataa sitten - minun kodistani.

Anteeksi, Rakas Lukija, sanan "minä" käyttö!

😏  

Niin, ja tämä Mustavalkoisen Mestari ansaitsi vuosia toimeentulonsa värivalokuvauksen opettajana...

 

Opas tarinoi näyttelyn kuvaamisessa käytetystä kalustosta: Rolleiflex.

Sillähän miekin 80 -luvun lopussa aloitin, ja noin kolmen vuoden aikana syntyi edelleenkin tuotannossa olevaa kuvastoa. Siis postikortteja.

Mutta rahapulassa Rollikka piti pahimpaan lama -aikaan 90 -luvun alussa myydä pois - eikä sillä olisi sittemmin kertynyttä katalookia pystynyt kerryttämäänkään. 

Ikävä on, kova, tuota Rollikkaa!

 

Sekin hyöty tästä toisesta, opastetusta vierailusta Pentin näytelyyn oli, että "hopeagelatiinivedosten" ero "pigmenttivedoksiin" kävi selväksi.

Opas teemaan kiinnitti huomiota.

Ero on merkittävä - tietenkin ensin mainittujen eduksi.  

Aina voi oppia jotain uutta! 

 

Taas tuli Valokuvataiteen Museon Kämp Galleriassa kummasteltua, mitä ihmettä tuo valokuvagalleria tekee juuri Kämpissä?

Siellä alakerran montussa, laskeutuminen liukuportaita pitkin.

Kadulta sisään tullessa käveltävä toinen toistaan höpö-höpöimpien luxuxbrändi -putiikkien ohi. 

Sitten alakerrassa Pentti Sammallahden kuvia jostakin 90 -luvun Vienasta, tai esimerkiksi Solovetskin saarelta.

Vastakohta ei voisi olla rajumpi. 

Missä logiikka?

Vastaus: Sitä ei ole.

Paitsi siltä osin, että kerran jossakin lehdessä Kämpin johtajat selittivät, että haluaisivat nimenomaan jonkun kultuuri -alan toimijan tiloihinsa.

"Vetovoimatekijäksi".

Vai olisivatko ne sittenkin olleet Valokuvamuseon naisjohtajat (tietenkin naisjohtajat, kuinkas muuten), jotka kertoivat Galleriaa heiltä pyydetyn tuoksi "vetovoimatekijäksi"?

Niin tai näin...

Kaunis ajatus, ehkä, mutta...

Kun Sammallahden Pentin näyttelyn yleisöä kattoo, on vaikeaa - oikeastaan mahdotonta - uskoa että yksikään nuista ostaisi Kämpistä yhtikäs mittään. 

Väärä "kohdeyleisö" Kämpille.

Eiköhän tämä vihervasemmistolais-suvakkiporukka asioi paremminkin jossakin Itiksen tai Myyrmannin kauppakeskuksissa...

😏

Esittelykierroksen opas...

Tämmöinen mitä tyypillisin nykyisenkaltainen Suomi-Tyttö.

"Tietäväistä" naismaisteri -osastoa.

Katsoi asiakseen yhdessä kohtaa alkaa arvostelemaan näyttelyn esillepanoa eli nk. "ripustusta".

Juuri kun oli kertonut, että nimenomaan Sammallahden Pentin kanssa tehtiin armollinen poikkeus, ja artistin sallittiin itse hoitaa "ripustus".

Naisoppaamme mielestä jossakin kohtaa tuo esillepano oli "käsittämätön".

Avoimeksi jäi kysymys, oliko hän todellakin pelkkä opas - vaiko artisti.

Omasta mielestään, nimittäin.

Sitten tietysti - olemmehan tosiaankin nyky -Härmässä - erään kerran suvaitsi nimitellä Penttiä "sedäksi".

Just joo.

Naisoppaamme oli juuri tuota osastoa.

Vaikka eihän Härmässä enää juuri muuta osastoa olekaan. 

Toisaalta se hyvä puoli, että kun tuntee yhden, tuntee samalla jokaisen.

Yllätyksiä Suomi-Tyttöjen suhteen ei todellakaan tule!

Pentin kuvat sitä vankkaa Pentti Sammallahti - laatua. Korkeaa.

Laatua, jonka hiomiseen hän käytti yli puoli vuosisataa, valtasosin julkisella rahoituksella.

Pitkäaikainen turvallinen opettajan työ, ja siihen päälle sitten massiivinen apurahoitus.

Eikä korkeasti koulutetusta, hyväpalkkaisessa virassa toimineesta toimitusjohtajatason perheestä lähtöisin olevasta vaimosta varmaankaan haittaa ollut.

 

Kierroksen kiintoisinta antia:

Opas kertoo, että Pentin filosofiana on nk. avoin editio, eli vedosten lukumäärä ei ole rajoitettu, kuten taidegrafiikassa. Samoin kuin usein näillä nykyisillä nk. "taide"valokuvaajilla.

Ideana oppaan mukaan on, että kynnys vedoksen ostamiseen olisi matala, muutamia satasia.

"Asiakasystävällisyyttä".

Toden totta, nopealla googletuksella tuli ensimmäiseksi esiin Bukowskilla myynnissä vedos, hopeagelatiinia, hintapyyntö 700 euroa.

Haa!

Jerryhän kuulostaakin olevan nk. "taidevalokuvauksen" postikorttiosaston miehiä!

 

Pieni videonpätkä avajaisista:

Pentti kiemurtelee vaivaantuneesti, kun naisjohtaja alkaa höpöttämään "ValokuvaTaiteesta". 

Pentti korjaa heti olevansa "valokuvaaja".

Naisjohtaja ei usko.

 

Jatkaa vielä tuota "ValokuvaTaide" -inttämistään.

Hymyssä suin, tietenkin. 

Eiväthän nuo kovapalkkaiset kulttuuribyrokraatti -naiset ikinä voisi luopua tuosta "taide" -jankuttamisestaan.

Juuri tuossa taikasanassahan piilee heidän koko uriensa ja toimeentulojensa ydin.

 

Tulee vähän googlailtua Sammallahtea.

Kappas vaan!

Alkaa vanhoina päivinään partoineen ja harmaine tukkineen - koko olemuksineen - näyttää aivan Taiteilijalta.

 

Ja mitä löytyykään Kameralehden haastiksesta 1.12.2023: 

"Nuori ylioppilas sai paikan Kameraseuran entisen puheenjohtajan Matti A. Pitkäsen (1930 - 1997) laboratoriosta. Se oli uuden tekniikan suhteen alan kärkeä, ja Pitkänen itse paitsi menestyvä mainosvalokuvaaja myös monipuolinen alan vaikuttaja. Sammallahden tavoin myös muutamat muutkin kuvaajat hankkivat huipputason labolatorio-osaamisen siellä, kun alalla ei ollut tarjolla vielä koulutustakaan.

Ohhoh! 

 

Enpäs tuota aavistanutkaan 60/70 -lukujen vaihteessa - siis yli puoli vuosisataa sitten - osoitteessa Kalevankatu 9 a 4 herätessäni. Noin viisi metriä Pentin mainitsemasta laboratoriosta.

Kun kuulin Pentin marssivan pihan puolelta keittiörappusia ylös työpaikalleen ja alkavan litkujensa sekoittelun.

Enkä todellakaan tuolloin käsittänyt, että MAP:n vaatimaton labbis olisi jotenkin ollut "maailmanluokkaa".

 

Touhusin siellä jotakin itsekin. 

Sain joitakin pieniä "avustavia" duuneja.

Märkien vedosten kuivattamista sellaisella eräänlaisella lieriömäisellä vempeleellä, raskaalla kankaalla päällystetyllä.

Taisivat olla mainoskuvia huonekalufirmalle.

Joko Askolle, tai toiselle merkittävälle asiakkaalle, porilaiselle sänkyfirma Messin Ky:lle. 

Suurennuskonettakin tuli koklailtua.

Lähdin omassa "pimiötyöskentelyssäni" jo tuolloin "kokeelliselle, avantgardistiselle linjalle".

😏

Ensimmäiset suurennokset tuli tehtyä - ei negafilmistä, vaan - esineestä.

Nimittäin sormuksesta.

Kyse oli sota-ajan nk, "vaihtosormuksesta", hakaristilla koristetusta. Iso-äidin peruja.

Siis semmoisesta mitä valtio antoi kansalaisille jotka sotaponnisteluihin lahjoittivat omia arvo-esineitään 

Perkele, että se on vuosien saatossa kadonnut! 

Lähtökohtamme työurillemme Pentin kanssa oli siis sama:

Lapsuudenkodissani sijainnut labbis, jonka Jerry nyt hehkuttaa ollen "alan ehdotonta huippua" aikanaan.

Pentti on jatkanut kemikaalien parissa noin 55 vuotta - itse olen koittanut niitä vältää. Onnistuneesti.

Nuihin pariin kokeiluun loppui "labbis -urani".

"Lyhyestä virsi kaunis!". 

Yhteisestä lähtökohdasta, jopa yhteisestä työtilasta huolimatta ovat polkumme olleet varsin erilaiset.

Joka suhteessa.  

Lisäksi meillä on taustana sama koulu, ja asuin sitemmin nelisenkymmentä vuotta Pentin naapuritalossa Töölössä, osoitteessa Topeliuksenkatu 15.

Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi vieressä, osoitteessa Topeliuksenkatu 17.  

Vanhempia näki kadulla vielä 90 -luvulla muistin mukaan lähes päivittäin. 

Bing- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä Topeliuksenkatu 15 

Matkamiehen mietteitä Kotini 

Mainitun "alan ehdotonta huippua" edustaneen pienen ja vaatimattoman laboratorion roskiksen tyhjentäminen sen "keittiörapun" kautta kuului tehtäviini.

Tuohon aikaan Kalevankatu ysin pihalla saattoi  toisinaan soitella eräs sotaveteraani huuliharppuaan, lakki edessään asvaltilla...

Niin, asunto Oy Kalevankatu yhdeksän... Asunto A 4.

Jugend -talo vuodelta 1913.

Vuokranantajanamme Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys ry. Vuokraemäntänä neiti Toivonen. 

Puhelinnumero taisi olla 684 357.

Vasta jälkeenpäin on valjennut, miten hieno kokemus oli parisen vuotta saada asua tuossa osoitteessa - vaikkei ollut edes omaa huonetta.

 

Eriskummallinen ilmapiiri vallitsi noissa kortteleissa.

Iltapäivisin, liikkeiden sulkeudutua, todella hiljaiset kadut.

Tunski  -samojedin ulkoiluttaminen Ruttopuistossa.

Jalakkaan herkkupuoti hieman mäkeä alas Stokkan suuntaan.

Toinen vastaava, Martta -puoti, Kalevankadun ja Annankadun kulmassa.

Veikko Lehtisen kodinkoneliike siinä melkein vastapäätä Palkki Oy:n betonitalossa, Ressusta hieman Annankadun suuntaan.

Hänellä oli tapana iltapäivisin istuskella siinä liikkeen edessä, jalkakäytävällä, katselemassa elämää.

Nervandernkadulta koulusta palatessa suoraan Elokuva-Arkiston näytöksiin. 

Usein nuissa "taideleffoissa" torkahtaen.

Ruoka-halu kotiin palatessa kova - juustolla päällystetty risotto teki lähtemättömän vaikutuksen.

Pyhä-aamuisin Vanhankirkon kellojen soitto kuului Kalevankadulle asti. 

Äiti sanoi usein, että asunnossamme kulahtaneine parkettilatioinen oli "tunnelma kuin Tsehovin novelleissa".

Niin totta.

"Kalevankatu"?

Niin, kyseessähän on alkuperäiseltä nimeltään Vladimirskaja ulitsa, Vladimirin katu.

Urho Kekkonen joidenkin aitosuomalaisine tovereineen lienee nimenmuutoksen joskus 1920 -luvulla aikaansaanut.

 

Elokuvaohjaaja Erik Blomberg puolalaisine vaimoineen ja parine poikineen asusti yläkerrassa.

Samoin hammaslääkäri Jansson perheineen. Heihin ei saanut mitään kontaktia.

Alakerran kello- ja kultaseppä Kahilan liikkeessä toimii vieläkin saman koru -alan yrittäjä.

Kahilan luona tuli usein käytyä höpisemässä.

Nyt kun saman A -rapun nimikilpiä tarkastelee, ei löydy ainoatakaan yksityisnimeä.

Kaikki ovat jotakin lakitoimistoja, nettifirmoja, mitä lie..

Ei tavallisilla pulliaisilla ole enää varaa tuohon osoitteeseen.

Meidän entisessä asunnossamme toimii gynekologikeskus.

Joku vuosi sitten onnistui puhua itsensä sisään.

Huoneessa, jossa sänkyni sijaitsi (toimi myös ruokasalina), sijaitsee gynekologikeskuksen vastaanotto.

Pitemmälle en päässytkään. 

Hienoksi oli kaikki remontoitu.

Aivan tip-top.

Samalla tunnistamattomaksi.

Niin...

Lähtökohtamme oli siis Pentin kanssa sama, noin 55 vuotta sitten.

Molemmat olemme tietyllä tavalla - eri tavoin - Matti A. Pitkäsen "kisällejä".

Tosin siinä kävi niin, että tuolla samassa Kalevankadun pikkun -labrassa, Pentti Sammallahden silloisessa työtilassa, sain pöydän ääressä yhtenä iltana idean.

Idean, joka on sittemmin vuosikymmenet kantanut aivan näihin päiviiin saakka. Mahdollistaen - postikorttien ohella - elinkeinotoiminnan.

Joka on jatkunut nyt jo kohta kuusi (6) vuotta virallisesti lakisääteiselle työeläkkeelle siirtymisen jälkeenkin. 

Eikä oo tarvinnu isuu pimeessä kemikaali -litkujen parissa!

😏 

Joskus tulee vieläkin käytyä Kalevankatu ysissä - alakerran kahvila Briossissa, nimittäin.

Muistelemassa menneitä... 

Keittolounaan parissa.

Tosin sinne pitää etukäteen soittaa ja varmistaa, että tarjolla on jotakin ruokaisampaa - kalakeittoa, kanakeittoa tms.

Eikä vaan jotakin kasvismössöä, kuten keskustan lounaspaikoissa niin usein nykyään.  

Kohderyhmähän on naispuolinen sihteerikunta.

Annos Briossin keittolounasta on tietenkin niin pieni, ettei siitä nälkä lähde - 183,5 cm, 97,5 kg.

Mutta kikkana on pyytää santsilautanen.

Toistaiseksi siihen on aina suostuttu. 

Jos ei suostuta, on aika taas "äänestää jaloillaan".

Kuten lukemattomista paikoista aikaisemminkin.

 

Isona plussana Briossilla on - paitsi sijainti -  se, että tarjolla sanoma- ja aikakauslehtiä.

Päinvastoin kuin niin monessa kuppilassa nykyään. 

Hienoa!

En liioin tuolloin Kalevankatu 9 a 4:n labbiksessa aavistanut, että  olin todistamassa Sammallahden merkittävän taidevalokuvaaja -uran alkua.

Saatikka sitä, että monen kiemuran kautta meikäläisestäkin kehkeytyisi jonkinsorttinen fotari - joka tapauksessa yksi Suomen pitkäaikaisemmista postikorttikuvaajista ja -kustantajista. 

Vaikka vasta lähes nelikymppisenä vihdoin tuli aloitettua. 

Niin halveksittavaa kuin postikorttikuvaus nuiden nk. "taidevalokuvvaajien" mielestä onkin.

Onhan Penttikin - tämä sanojensa mukaan  "Ei kenenkään elävän vihamies" - "postikorttimaisuutta" useassa yhteydessä mollannut.

Muuten samassa haastiksessa:

"Sammallahti jäi pois opetushommistaan ja alkoi vapaaksi taitelijaksi.Turvana oli poikkeuksellinen 15 -vuotinen apuraha. Aikaa matkusteluun ja kuvaamiseen oli vihdoin niin paljon kuin halusi".

 

Totta. Apuraha oli todella poikkeuksellinen.

Sammallahden tapauksessa tuota 15 -vuotista vieläpä mentiin jatkamaan.

Nyttemminhän nuo 15 -vuotiset on - aivan oikein - lopetettu. 

Kohta lopetetaan kaikki muukin - Härmän talouden jatkaessa loputonta syöksykierrettään.

Edelleen:

Pentti tarinoi eri yhteyksissä mieltymyksestään nimenomaan pimiö -työskentelyyn...

No, mikäpäs siinä.

Kuten sanottu, olin todistamassa uran alkua.

Mutta että istua yli puoli vuosisataa, tuhansia, tuhansia, tuhansia tunteja pimiössä, kemiallisten litkujen ääressä..

Kauhistus meille, joille sisätyöt ylipäätään ovat vastenmielisiä.

Luulisi tuollaisen käyvän terveydenkin päälle?

 

Valokuvataiteen museon Kämp Galleriasta poistuessa muistuu mielen, jotta olihan mulla korttiteline joitakin vuosia siten tuolla samassa tilassa.

Muutamia kuukausi tosin vain.

Siihen aikaan oli kuvio jotenkin sellainen, että Valokuvamuseo oli "delegoinut" vastaanoton ja lahjatavaramyymälän pidon yksityiselle toimijalle, viereiselle Ravintola Glassille.

Tapasimme  yrittäjä Yrjänä "Ykä" Raitasen kanssa jonkun galleriakäynnin yhtydessä seurauksella, että pieni Pitkästen postikorttiteline sijoitettiin Gallerian respaan, 

Hiljaista oli tuolloin nk. "korona-aikaan" Valokuvamuseossa - muttei sentään niin hiljaista kuin em. Ravintola Glassissa.

Glassin "liikeidea" - if any - ei ikinä meikäläiselle auennut.

Asiakkaita en muista siellä juurikaan nähneeni.

 

Hälytyskellot alkoivat soimaan kun tuli tsekattua kyseisen ravintelin rajusti - jo vuosien ajan - tappiollla olleet taloustiedot.

Tuo ei voi onnistua!

Tuli kiire saada omansa takaisin, siis kortit telineineen.

Monen mutkan ja säädön kautta se sitten onnistuikin.

Tosin yrittäjä itse keskittyi tuolloin lomailemaan Thaikuissa.

Omaisuutta noutaessa vastassa oli Ravintola Glassin nuori mutta sitäkin kiukkuisempi tarjoilijatyttö.

Närkästyneenä suvaitsi Armollinen Neiti omaisuuteni takaisin luovuttaa.

Pitkin hampain tyttö lateli käteen myyntituloksen, se oli luokkaa 30 euroa.

HUH!

Pelastus!

 

Monasti kun tuontyyppiset pilipali -firmat menevät siihen väistämättömään konkkaansa, on vaikeuksia saada korttitelineitä palautettua.

Siinä voi olla monenlaista pesänhoitajaa ja juristia sähläämässä välissä - ja usein on ollut vaikeuksia tehdä selväksi, että kyse EI ole ko. konkkafirman nk. "vaihto-omaisuudesta".

Ei kuulu konkurssispesään.

 

Mutta tällä kertaa kävi tuuri!

Sanomattakin on selvää, että konkurssihan Ravintola Grassille koituikin.

Miten muuten olisi voinut käydäkään? 

Satojen tonnien tappioiden tahkoamista - vuosien ajan. 

Toiminimiyrittäjän on mahdotonta käsittää, miten nuo osakeyhtiöt voivat tuollaista menoa kuitenkin niin monia vuosia jatkaa.

Jonkunhan ne viulut lopulta on maksettava - kenen?

 

Raitasen Ykä puolestaan näkyy konkurssin jälkeen satsaavan konsultointiin.

Hymyilee maireasti nettisivuillaan, hovimestarinoloisesti pukeutuneena, ilmoittaen olevansa 

"Sarjayrittäjä. Maajohtaja. Sijoittaja. Advisor. Konsultti. Ravintoloitsija. Ongelmanratkaisija. Tukkukauppias. Idealistinen ideanikkari. Ahkera. Rehellinen. Tuloksentekijä. Ihminen ihmiselle. Ykä Raitanen".

Mahtava persoona!

Tavatessamme oli mitä miellyttävin heppu.

Tämä omien sanojemsa mukaan "sarjayrittäjämme".

😏 

Kuvio on klassinen:

Ensin sössitään oma firma kuralle, konkkaan asti. 

"Syvään päätyyn".

Sitten aletaan "konsultoimaan" toisia.

Kuten nykyään on muotia asia ilmaista:

"Kokemusasiantuntijana!

😏

 

Mie puolestani jään seuraamaan sitäkin, kuinka kauan Valokuvataiteen Museo tuossa profiililleen niin vieraassa Kämp Galleriassa vielä viipyy.

Luulisi vuokrankin olevan kova, todella kova.

Niin ja nythän on museokuviossa tilanne se, että - uinuttuaan suunnilleen viimeiset sata vuotta Ruususen Unta -on ala herännyt nykyaikaan. Pakosta.

Alkanut markkinoimaan ja kilpailemaan kansalaisten vapaa-ajasta muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa.

Museokortti oli yksi, sinänsä tervetullut uudistus.

Kovasti täytyy kuitenkin museoalan petrata, mikäli meinaa työpaikkansa säilyttää.

Tämänkin Pentin näyttelyn "tuotannossa" on väkeä ollut pilvin pimein.

Jokaiselle heistä on pitänyt maksaa palkkaa.

Talousnero ei tarvii olla ymmärtääkseen, etteivät tämänkään näytelyn lipputulot mitenkään voi vuokria, tuotantoa ja palkkoja maksaa.  

Mahdotonta. 

Mutta ehkä lopettelemme.

Tänään on vielä vuorossa kaksi asiakaskäyntiä.

Täällä Fugessa jököttää kaksi telineellistä Pitkästen postikortteja, jo vuosien ajan.

Tarvii käydä vaihtamassa kortit telineisiin.

Hyvässä lykyssä nuista saa 50 - 100 euroa käteistä handuun - hienoa!

Tuolla elää pari - kolme päivää! 

Ilman apurahoja - edes niiden mankumista.

Kumma kun yleisö äänestää jatkoon...

Vuodesta toisen.

Vuosikymmenestä toiseen.

Sukupolvesta toisen...

Merkillistä, toden totta!

😏

Vasta neljä päivää täällä Espanjassa, ja suotuisat vaikutukset jo selvästi havaittavissa.

Lämpö- ja valohoito tepsii!

Vitamiinipillerit saivat jäädä kämpille Tallinnaan.

Nyt imetään vitskut suoraan ihon läpi, auringosta!

 

Ai niin...

Olipa kivaa pitkästä aikaa saada ostaa muutamia raaputusarpoja täältä.

Härmästähän niitä ei voi enää ostaa, jos ei ole pysyvää osoitetta siellä.

Oordnunkia, oordnunkia  sen olla pittää!

Täällä on touhu pikkuisen vappaampaa - vielä toistaiseksi. 

 

Postikortti Espanja - Suomi 1,70.

Postikortti Suomi - Espanja 2,50.

Postikortti maan sisäínen Espanja 0,90.

Postikortti maan sisäinen Härmä 2,30.

Korutonta kertomaa.

Vielä:

Roteva Viña Albali -punkku:

Flinda Eestissä luokkaa seiskan, Härmässä kympin.

Täällä Mercadoressa kustansi eur. 2,95!

Kivasti moninkertaistuu hinta matkan varrella.

 

España on hieno maa!

Taitaapi olla parasta vaan alkaa valmistelemaan muuttoa sieltä Pohjolasta tänne Costa del Solille.

 

 Viva España!

 

Bing- Google -haut:

Matkamiehen  mietteitä apurahat Pentti Sammallahti 

 

(skannimine toppelt liblikat)

 

(Benelmádena, Costa del Sol, España 28.2.2024)

ArcticParadise.fi

"If thine is the Glory, then mine must be the Shame" - Leonard Cohen

  

Kahvila -arvio: Uudistettu Ravintola Kaisaniemi eli "Cajsan Helmi", Helsinki (Kaksi käyntiä samalla kerralla: Ensimmäinen ja viimeinen)

Pakkohan tuokin oli käydä tsekkaamassa.

Mestahan on saanut valtavasti (ilmaista) julkisuutta viime kuukausien aikana.

Melkein yhtä paljon kuin Saimi Hoyer - Nousiainen surullisenkuuluisan, fiascoon päätyneen Punkaharjun Valtionhotelli / Hotelli Punkaharju -hömpötyksensä aikana. 

 

Satuin muuten olemaan paikalla kun Punkaharju -kauppaa hierottiin.

Jo silloin oli tietenkin ennustettavissa, jotta komeaan konkkaan on tämä mannekiini matkalla...

Bing- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä Punkaharjun Valtionhotelli

 

Ravintola Kaisaniemi on toki tuttu kohde.

Armeija -aikoina siellä tuli käytyä pari kertaa iltaakin istumassa.

Tuttuja oli, senaikaisessa Helsingin skenessä.

Tuolloinen Ravintola Kaisaniemi jäi mieleen hämyisenä, mukavasti kulahtaneena ravintelina..

Mulla oli se legendaarinen armeijan harmaa villapaita, jonka kotiuttamisen yhteydessä ilmoitin "kadonneeksi".

Korvattavaa taisi kertyä kolme (3) markkaa, ja kyseinen villapaita on vieläkin tikissä.

Pitäisi käyttää useammin.

 

Niin, nuista ajoista on kulunut  noin 45 vuotta...

Siellä punaisessa kabinetissa tuli juteltua Carolus Enckellin kanssa - kuollut.

Baarissa katseemme kohtasivat Virve Hirvensalon  kanssa  - kuollut.  

x

Näissä mietteissä fillarilla Hakaniemestä lehmusten reunustamaa Kaisaniemenrantaa pitkin tutustumaan uudistettuun Kaisaniemeen, nykyiseltä nimeltään siis Cajsan Helmi.

 

Tuossa vasemmalla legendaarinen Vapaamuurarin hauta. 

Tarkoituksella vähän syrjässä, kuten Tampereen Hatanpään kartanon pihallakin. Syrjässä!

"Egno Kyrios tous ontas autou..."

Ja vielä paikallaan:

Juuri vähän ennen ravintola Kaisaniemeä jököttää tuo Helsingin Kaupungin puisto-osaston työmaakoppi, johon joskus lukioaikana yhtenä kesänä ilmoittauduin aamuisin.

Se oli mukava kesätyöpaikka.

Fillarilla pitkin tyhjää keskikesän Manskua piti kyllä aamuvarhaisella polkea oikein tosissaan, että kerkesi seiskaksi "käskynjaolle".

Yksi päivä taisi kulua juuri tämän Kaisaniemenrannan lehmusten runkoja pitkin tikkailla kiipeillessä. Työkaluna puutarhasakset, tehtävänä "oksastaminen".

Olikohan se kesä 1973...?

Mutta mitä ihmettä?

Tuossako se kohuttu "uudistettu" Cajsan Helmi nyt on?

"Koko komeudessaan..." 😏 

Nimittäin karmeiden katu/piha/tietöiden keskellä jököttää.

Työmaan metalliaitojen takana, tämä "historiallinen rakennus".

Heti talon vieressä kauhea monttu, jonne on jätetty kaivinkone törröttämään.

Rakennustöiden väliin on armollisesti jätetty semmoinen kapea polku, jota pitkin vieraan sallitaan saapua tähän historian siipien havinaa edustavaan kohteeseen.

 

Vilkaisu ylös katolle:

Siellä on uusi Cajsan Helmi -kyltti, johon mukaan on ängetty hollantilaisen kura -panimon, Heinekenin logo. 

Tulikohan paljon puhuttu, budjettinsa ylittänyt remontti niin kalliiksi, että pakko oli ottaa tuokin monikansallinen kaljasponsori kuvioihin?

Heti oven avatessa:

Nuo ikkunat!

Valtaisat, talon historiaan ja tyyliin täysin sopimattomat ikkunat!

Miksi ihmeessä niitä ei voitu muuttaa samalla historiallisen tyyliin sopiviksi, kun remppaa kerran kuulemma niin perinpohjaiseti suunniteltiin ja värkättiin?

Ikkunat ovat totaalinen tyylirikko.

Olkoonkin, että kyseiset ikkunat lienevät sijainneet talossa jo vuosikymmeniä - nyt olisi ollut hyvä sauma ne vaihtaa alkuperäisemmän tyylisiin. 

Paljon muutakin tyylitajutonta tässä "uudistuneessa" Kaisaniemessä.

Ei tarvitse olla museoihminen tai taidehistorioitsija tajutakseen, että vallitseva tyylisuunta "uudistuneessa" Cajsan Helmessä on - kitsch!

Niin juuri - kitsch!

 

Vilkaisu isoon pyöreään saliin:

Myöhäiskeski-ikäisiä naisia 2 -4 hengen ryhmissä ympäri kolkkoa tilaa.

Juoruamassa. 

Ehkä yhteensä 30 asiakasta.

 

Miehiä - anteksi, "miesoletettuja" - piruparkoja paikalla yksi (1) kappale. 

Todennäköisesti väkisin paikalle raahattu.

Ei tunnu houkuttelevalta jäädä tänne kahville. 

Mitä hemmetiä tuolla tekisin?

Ei siis edes takkia pois päältä narikkaan - mitä turhaa.

Pieni kävelykierros ympäri paikkaa, kuitenkin.

Pari sivuhuonettakin ovat täyttä tyylien sekamelskaa.

Tiskin takan häärää pari kolme nuorta tyttöä. 

Täällä on ilmeisesti pöytiintarjoilu.

Sekin vielä. 

Ei kiitos! 

Vilkaisu hinnastoon:

Kahvi 4,60!

Ei saatana...

Tuo tieto hinnastosta riittääkin tässä kohtaa - ei mitään syytä alkaa tutkimaan nuita hintoja. 

Ne ovat jo arvattavissa. 

 

Yhden nurkan takana tulee kopautettua seinää.

Aivan oikein!

Pitihän sekin arvata!

Lastulevyä!

Niinpä tietenkin. 

Kuinkas muutenkaan...

 

Huonessa, jossa Marksin rintakuva pönöttää (miksi?)...

Monenkirjava matto.

Krumeluuriset tapetit, viher-ruskean eri sävyjä.

Seunustojen keskenään erilaiset istuimet päällystetty vielä jollakin muulla teemalla.

"Kultakehyksinen" kookas peili ikkunoiden välissä..

Sitten vielä viininpunaiset raskaat verhot.

Pyödällä  "koristeina" silinterihattuja, kökköjä kynttilikköjä, strutsinsulkia  sekä "kristallinen" (aitoa?) juomakalusto.

Tuolit pöydän ympärillä taas jotakin eri tyyliä, raidallisine  päällystyksineen.

Eipä oikein mauttomammaksi voi mennä!

Mitä ihmettä on yritetty sanoa?

 

Eli kuten Hesari arviossaan 17.2.24 kirjoitti. 

"Keskeneräisyys näkyy. Eripariset kukkaverhoilut, ripotellut koriste-esineet ja ikkunaviereiset pöydät, jotka näyttävät karanneen 80 -luvun toimistosta, luovat sekavan kokonaisuuden".

 

Juurikin näin!

 

Hesarin toimittaja oli ottanut lohileivän hintaan 13,50, plus kahvi 4,60 päälle.

Helsingissä saa kunnollisen lounaan Cajsan pelkän lohileivän hinnalla, 

 

Herää vain kysymys, missä valvovat viranomaiset ovat olleet? Nukkumassa?

 

Kuitenkin kuvia Ravintola Kaisaniemestä loistonsa päivinä löytyy internetistäkin.

Jopa Cajsan Helmen omassa Facebookissa on yksi hyvä.

Talo on ollut nättiäkin nätimpi - nythän se muistuttaa ulkoa jotakin parakkia.

Ja sisältä sisustus ehtaa kirppis -tyyliä.

 

Mitä järkeä taloa (1839) oli edes kunnostaa?

Olis annettu vaan menneitten olla menneitä.

 

Sitäpaitsi sijaintihan on nykyisten kulkureittien kannalta toivottoman syrjäinen.

Vieläpä pääradan välittömässä läheisyydessä. 

Kun uutuuden -uteliaisuus kohta on ohi, ja tuo Helsingin pieni joutilas kukkahattutäti -porukka pari kertaa käynyt juoruskelemassa...

Mistä löytyy asiakasvirtoja?

Nuilla hinnoilla?

Sitten vielä monissa yhteyksissä on korostettu, miten kalliiksi remppa tuli.

Vaikea uskoa, että tuo hitaasti mutta varmasti harveneva joutilaitten ikääntyneiden rouvien ryhmä voisi tätä remonttia talon ja kahvilan ylläpitoineen maksaa.

 

Helsingin Sanomat:'

"Nähtäväksi jää, onko kahvilan konsepti sellainen, että ihmiset palaavat uudelleen". 

 

Poistuessani saapuvat paikalla suunnilleen ainoat alle 50 -vuotiaat:

Ulkoilemassa ollut pariskunta koirineen marssivat sisään.

Tuokin vielä!

Ai tuonne saa viedä koiriakin!

Se nyt vielä puuttui!

 

Niin tai näin...

Hyvin näkyy nuilla "sorretuilla suomalaisnaisilla" pyyhkivän.

Heille rempataan ja avataan miljuunilla tuollaisia kitsch -kuppiloita, joissa istuskelevat pitkää iltapäivää ystävättäriensä kanssa juoruskelun merkeissä.

Aikaa on.

Nähtävästi rahaakin. Kahvila Cajsan hintatasosta päätellen.

Ainakin tuossa 50 + -iässä, kun miesasiat ovat jo ohi - paitsi että hyvät tilit tuli tietty siinä suhteessa tehtyä.

Olkoonpa kyse sitten miestensä perinnöistä, avioerojen osinko- ja tasinko -kuvioista, puolison elinikäisestä asumisoikeudesta yhdessä omistettuun asuntoon, leskeneläkkeistä tms. 

Voi nuita raukkoja, tasa-arvon puutteesta kovasti kärsiviä...

😏

(skannimine Helsingi ilutulestik)

(Virrat, Hotelli Tarjanne 18.2.2024)

Arctic.Paradise.fi

"Kahvi kulta kallis juoma, vaan on kumma kukkarolle!". 

HS / Paavo Teittinen / 15.2.24: "Pushback ei ole ratkaisu itärajalla" - paitsi että se on AINOA ratkaisu

Aha. 

Hesarin Teittis -Paavo taas vauhdissa.

Tyypillistä Helsingin Sanomien punavihreää suvakki - propagandaa:

"turvapaikanhakijat tehokkaaseen prosessiin..."

"jonka päätteeksi heidät palautetaan lähtömaihinsa..." 

"lisää seiniä, lisää virkamiehiä, lisää tulkkeja, vauhtia valitusten käsittelyyn..."

"lähtömaiden (Irak, Somalia) suostumuksella,..."

"painostetaan lähtömaita siihen että täydet palautuslennot saavat laskeutua sinne"...

"ei kuitenkaan Afganistaniin..."

"pushback -menettely on laiton..."

"pushback rikkoisi perustuslakia, Euroopan ihmisoikeussopimusta ja EU -oikeutta..."

Jne jne. 

Blaa blaa blaa.

Kun AINOA keinomme on juuri pushback -menettely.

Liettuan ja Puolan tyyliin.

Ukot nk. "niskaperse -otteella" takaisin Venäjälle. 

Niin, tuolla itärajan takana odottaa pakkasten hellittämistä ja lumien sulamista tuhansia, tuhansia, tuhansia karvanaamoja. 

Nuorehkoja riskejä, kiimaisia heppuja.

Valtaosin nuista muhamettilaisista sotkumaista.

Valmiina syöksymään Härmään vaikka metsien kautta.

Heti kuivan maan aikaan.

Kunhan vaan saisi sen yhden taikasanan rajaviranomaisillemme lausuttua:

"ASYLUM"!

Sitten oltaisiin Paratiisissa.

Pauli Vahtera laskeskeli yhden partakuonon nk. elinkaarikuluja, kunhan ovat onnistuneet Suomeen livahtaa:

Puhutaan noin MILJOONASTA eurosta per äijä. 

Google: Pauli Vahtera

Siitä voipi sitten itsekukin laskeskella laskun loppusummaa.

Kun puhutaan tuhansista, kymmenistä tuhansista, sadoista tuhansista maahantunkeutujista.

Miljardeista kysymys - laskukoneesta loppuivat nollat.

Puhumattakaan tuon roskasakin  kaikille yhteiskunnan osa-alueille tuottamasta rappiosta.

Alkaen kirjastoista ja uimahalleista.

Velkarahalla, tosin.

Mutta ei nyt sotkeennuta mitättömiin yksityiskohtiin. 

Bing- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä kiitos teile lausui Hassan

Matkamiehen mietteitä laskelma Suomen muslimisaatiosta

Matkamiehen mietteitä europarlamentaarikko Henna Virkkunen

(Riihimäen Asemaravintolassa 15.2.2024)

ArcticParadise.fi

Optimismi on julma oppi, jolla on lohdullinen nimi - Voltaire

Lapin Kansan pääkirjoitusta (23.1.2024) lukiessa: "Pohjoinen ulottuvuus". Jo vain!

Teemana "Pohjoinen ulottuvuus".

Siis se josta on jauhettu vuosia, vuosia, vuosia.

 

LK 23.1.24:

 "Nyt valtioneuvoston kansilasta kerrotaan, että se sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat vasta valmistelemassa nimeämispyyntöjä eri tahoille. Tarkoituksena on koota erillinen valmisteluryhmä asioita valmistelemaan ja ohjausryhmä valmistelua ohjaamaan. Lisäksi tarvitaan laaja -alainen neuvottelukunta". 

 

HÄH?

Jotakin taisi unohtua!

Entä kuka valvoo tuota neuvottelukuntaa?

😏

Perustettakoon parlamentaarinen komitea vahtimaan tuota viimeksi mainittua neuvottelukuntaa!

Tarvitaan!

 

"Pohjoisen ohjelma on saatava käyntiin ensitilassa, jotta varsinaisia hankkeitakin ehditään edistää vielä kuluvan hallituskauden aikana".

Eli homma on vain "aloittamista vaille valmis!".

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

😏 

 

"Hallitusohjelma sisältää lupauksen Pohjoisen ohjelman käynnistämisestä mutta epäselväksi jää, mitä siihen loppupelissä sisältyy".

Niin.

Kun joku vaan kertoisi - tai edes tietäisi - mitä se kuuluisa Pohjoisen ohjelma oikein meinaa! 

😏 

 

Hyvä, Suomi!

Ja Onnea!

 

(skannimine Lapimaa -vaade) 

(Tirkku -baari, Isnäs, Lovisa, 4.2.2024)

ArcticParadise.fi

Postikortteja mielipiteillä ja ilman