Finnair kriisissä! Syöksykierre kiihtyy! Ihanaa!
Tätä on odotettu. Oli vain ajan kysymys, koska tämä nyt käynnissä oleva Finskin loppulaskenta alkaa.
Männä viikolla uusi toimitusjohtaja Vehviläinen tilitti vakavana, että firma etsii kumppania, kenen kanssa liittoutua. Omat siivet eivät enää kanna.
Finnair neljättä vuotta tappiolla.
Loistavaa!
Pää on nyt sitten tullut vetävän käteen. Ennen kaikkea ahneelle henkilökunnalle.
Minun sydämeni on pakahtua riemusta.
Edellinen toimari Jukka Hienonenhan löi hanskat tiskiin, kun neuvottelut henkilökunnan kanssa näiden poskettomien etujen leikkaamiseksi eivät edenneet. Kerta kaikkiaan eivät. Seinä oli vastassa.
Vaikea ylipäätään kuvitella arrogantimpaa firmaa kuin mitä tuo Finski on ollut.
Hyi hitto että siellä on aina saanut osakseen hyytävää "palvelua" noilta koppavaakin koppavimmilta lentoemoilta!
Viime vuosinahan tantta -osaston emännät sitten omivat itselleen nuo heille mukavimmat ja tuottoisimmat kaukolinjat, ja jättivät nuorille paljon työteliäämmät lyhyet reitit.
Saapi tädit huilia Shanghaissa, Tokiossa ja Bankokissa viiden tähden hotelleissa muutaman päivän. Kun se kerran lukee työehtosopimuksessa!
Muistuu mieleen eräskin keski-ikäinen lentoemo, joka keltaisella avo-Corvettella kruisaili 90 -luvulla Etelä-Helsingissä.
No, hän pääsi sitten tosi nuorena muhkealle eläkkeelle, ja elelee nykyisin Marokossa, kuten niin monet eläköityneet finskiläiset. Marokkohan ei kuulu verosopimusten piiriin!
Finskin henkilökunnan - ja myös hallituksen jäsenten - vapaalippuedut ovat legendaarisia. Koskee tietenkin myös perheitä! Kuppaaminen on ollut järjestelmällistä, niin henkilökunnan kuin johtajienkin puolelta.
Kapteenien ja perämiesten palkathan ovat huidelleet ihan taivaissa. Aivan käsittämättömiä summia.
Kotimaan reittien hinnat pilvissä.
Kuten asiaan kuuluu, lakkoalttius on aina firmassa ollut suurta. Henkilökunnan yritys kiristää vielä lisää etuja. - No, matkatavarankäsittely toki ulkoistettiin, mutta lakkoilu ja kiristäminen jatkui silti. Jos mahdollista, entistäkin röyhkeämpänä.
Finnair on aina ollut meillä Valtio Valtiossa. Se pitkäaikainen pääjohtaja Gunnar Korhonen aikoinaan kuin Kiinan Keisari.
No, tämä tie on nyt sitten kuljettu loppuun. Ihan niinkuin pankkitoimihenkilöillä 90 -luvulla, sitten paperityöläisillä... Kullakin vuorollaan.
Kuten Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan tänään totesi:
"Finnair ja sen edeltäjä Aero toimivat seitsemän vuosikymmentä suojatussa monopoliasemassa, jonka murruttua etenkin Euroopan reiteille on tullut tukku kilpailijoita, joilla ei ole rasitteenaan monopolikaudelta periytyviä raskaita kustannusrakenteita tai poliittisia velvoitteita pitää yllä myös kannattamattomia reittejä".
Ajetaan alas vaan, koko firma. Kevyet mullat!
Varteenotettava skenario olisi, että Finskistä tehtäisiin Lufthansan yksi pieni osasto. Lähinnä kalusto siirrettäisiin sakuille, eivät he henkilökuntaa varmaan ottaisikaan. Riesakseen.
Mitä matkustamoväkeen tulee, länkisääriset pullukat suomalaistantat voisi sitten vaihtaa vaikkapa hoikkiin, pitkäkinttuisiin, palvelualttiisiin, iloisiin ja kielitaitoisiin eestittäriin. Alkaisi homma pelaamaan, joka suhteessa.
Finskillä mentiin jo vuosia siten mönkään siinäkin suhteessa, että lentoemännän hommaa alettiin pitämään jonkinlaisena eläkevirkana.
Ei, ei, ei!
Sen tulee olla nuorten neitosten ihan väliaikainen pesti.
Sitäpaitsi avaahan tuo työ mainiot mahdollisuudet tavata Unelmien SatuPrinssi, jonka varaan loppuelämän elatuksen parhaimmillaan voi rakentaa. Jos osaa pelata korttinsa oikein.
"Coffee, tea or me?"
Finski -keissin opetus:
Aika suomalaisillakin alkaa oppia elämään ihmisiksi. Niin herrojen kuin duunareidenkin.
No, vähänkään pitemmässä juoksussa siitä pitää tietenkin globalisaatio huolen.
Härmän työlämän paha ongelmahan on ahneus - yhtäläilla työntekijöiden kuin herrojenkin puolelta.
Suo siellä - vetelä täällä.
Pata kattilaa soimaa - musta kylki kummallakin.
Tältä kannalta katsoen prolejen katkeruus on toki ymmärrettävää - johtoportaan palkat ja eduthan ovat moninkertaistuneet 90 -luvun laman jälkeen.
Kun suomalaisia pitäisi "johtaa edestä", mutta Herrat vaan näyttävät mallia rohmuamisellaan samalla kun paasaavat säästämisen ja saneerauksien puolesta, on uskottavuusvaje selvääkin selvempi.
Viimeisiä suoraselkäisiä suomalaisjohtajia taisi olla Yhtyneitten Paperitehtaitten Niilo "Nuuka" Hakkarainen aikoinaan. Reissasi työmatkat Helsinki - Valkeakoski - Tampere -reitillä Valtionrautateiden kakkosluokassa. Hieno mies!
Nykyäänhän yritysjohtajien palkat, edut ja optiot ovat nousseet ennennäkemättömiin sfääreihin. Mitään todellista tarvetta tai käyttöä tuollaisille rahasummille ei voi olla.
Toinen kysymys sitten on, olisiko modernilla huippujohtajalla edes aikaa huippuansioistaan nauttia...
(Turku 11.2.2012)
EPILOGI
Hei, tämähän kävi vieläkin mielenkiintoisemmaksi, tämä Finski -härdelli.
Kaunis kuvio, tuo toimitusjohtaja Vehviläisen asuntokauppa!
Finnairin tj. myy miljuunalukaalinsa eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle - ja jää asumaan samaan kämppään. Vuokran maksaa Finski, kyseessä toimitusjohtajan asunto-etu!
Sitten taas Ilmarisen tj. Harri Sailas onkin samalla - ylläri! ylläri! - Finskin hallituksen puheenjohtaja.
Finnair on Ilmarisen yksi suurimmista asiakkaista.
Vehviläinen taas puolestaan istuu Finnairin hallintoneuvostossa.
Nerokasta! Hyvä Veli -järjestelmä on aukoton!
Sekä eppäilemättä täysin laillista - muistettakoon, että Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista!
Olkaamme ylpeitä siitä!
(Jyväskylä 16.2.2012)
Ja vielä....
Ohhoh!
Ministeri Heidi Hautala antoi lausunnon, jonka mukaan kaikki on OK. Vehviläisen asuntokaupat ovat sujuneet laillisesti ja noudattaen hyvää hallintotapaa.
No, laillisuuttahan ei kai kukaan ole kyseenalaistanutkaan. Se nyt vielä puuttuisi, jos nämä kuviot vielä olisivat laittomia.
Mutta että hyvää hallintotapaakin on noudatettu?
Tämä siis Heidi Hautalalta, joka on vuosia saarnannut mm. Venäjän korruptiota vastaan. Nopeastipa muuttui Hautalalla ääni kellossa. Sitä se hallituksessa mukana olo tekee... Tuollaisia lausuntoja kun antaa, voipi tiedossa olla muhkea palkkiovirka, junailtuna puolueelle tai itselle.
Miten olisi vaikkapa Helsingin kaupunginjohtaja tai apulaiskaupunginjohtaja? Palkkaa kai tuollaiset 13.000 eurosta/kk. ylöspäin...
Niin, niin.
Mihin ihmeeseen sitä paljon puhuttua korruptiota Härmässä edes tarvittaisiin - systeemihän toimi vallan mainiosti ilmankin "korruptiota". Korruptiovapaassa Suomessa!
Eilisessä Hesarissa toimittaja Tuomo Pietiläinen valotti ansiokkaasti Vehviläisen/Ilmarisen asuntokaupan taustoja.
Suhmuroinnin makua.
Tämmöinen toimitusjohtaja on siis vastapelurina Finskin työntekijöillä, paasaamassa heille (sinänsä välttämättömistä) säästöistä ja supistuksista. Sillä lailla!
Hauska oli muuten männä viikolla telkusta nähdä, kun eräässä ajankohtaisohjelmassa Vehviläistä haastateltiin.
Jälleen kerran korostettiin, miten laillisesti kaikki on sujunut.
Haastattelu loppuu, lopputekstit, kamera zoomaa studiota kauempaa...
Toimittaja ja Vehviläinen istuvat vielä tuoleillaan rupattelemassa jotakin - ja yleensä niin vakavailmeinen Vehviläinen naureskelee vapautuneesti.
Herrat nauraa!
(Kokkola 18.2.2012)
Ai niin, muuten:
Korruption - kuten prostituutionkin - summa kaikkina aikoina kaikissa yhteiskunnissa on about vakio.
Vain niiden muodot vaihtelevat.
Sekä tietenkin ne nimet, jotka noille ilmiöille kulloinkin suvaitaan antaa...