Eka kierros ohi.
No niin, nyt ollaan sitten tilanteessa, että Pohojanmaalla, Sisä- ja Itä -Suomella eikä Lapilla ole oikein mitään asiaa presidentinvaaleissa. Nimittäin toisen kierroksen koittaessa.
Murskaavalle enemmistölle näiden alueiden asukkaista kandidaattia yksinkertaisesti ei ole.
Molemmat jäljellä olevat ehdokkaat Etelän Herroja, juppeja.
Suomen karmea kahtiajakautuminen syvenee entisestään... Henkisesti, poliittisesti, taloudellisesti...
Toisaalta toimittaja Eero Silvasti ennusti mainiossa artikkelissaan jo joskus 90 -luvulla, että Suomen koko alueen asuttaminen jää historiallisessa perspektiivissä väliaikaiseksi ilmiöksi.
Luonnonlain voimalla väki palautuu juuri niille samoille alueille, joissa asutuskeskittymät sijaitsivat jo Keskiajan lopussa:
Rannikoille, etenkin jokisuihin, sekä Pirkanmaalle. Mielenkiintoista kyllä, jo tuolloin 1400 -luvulla kuuluu jonkinlaista taajama-asutusta jossakin määrin esiintyneen myöskin Pielisen Karjalassa.
Loppuosa maata oli erämaata, ja on palautumassa jälleen erämaaksi. Mitäköhän nuokin sotaveteraanit, joille viime sotien rintama-helvetin jälkeen annettiin nk. "Kylmä Tila" jostakin Taivalkosken korvesta raivattavaksi ja asutettavaksi, tästä tuumaisivat? Ehkä parempi, etteivät ole nykymenoa näkemässä. Siellä ne pusikoituvat, hirvittävällä hiellä ja vaivalla raivatut pellot ja kuokitut suot.
Ensimmäinen miljooonan asukkaan raja meni Suomessa rikki vasta noin kaksisataa vuotta sitten.Yli viisinkertaistunut väkimäärä ja huimasti parantuneet liikenneyhteydetkään eivät näytä kykenevän pitämään koko maata asuttuna.
Tätä taustaa vasten tuntuvat puheet - ne harvat joita vielä esiintyy - "Karjalan palauttamisesta" entistäkin oudoimmilta. - Mistäköhän "Karjalasta" muuten on kysymys? "Karjaloita" kun on niin monia...
Kun nykyistäkään Suomen aluetta ei saada pysymään elinkelpoisena.
Mihin ihmeeseen tarvittaisiin lisää maata?
Niin, ja senhän sitten tietää mitä siitä seuraisi, jos suomalaiset pääsisivät mellastamaan Luovutetuille Alueille: Harrastamaan "tehometsätaloutta" ja "kehittämään matkailua" jne. Hirvittää ajatellakin millaista jälkeä siitä syntyisi.
Hyvä kuitenkin, että rajan takana saa vierailla!
Nuo onnelliset päivät Vienan Karjalan Vuokkiniemessä, Uhtualla ja Jyskyjärvellä viime vuoden heinäkuun lopulla eivät unohdu koskaan! Eikä niitä voi, kävi miten kävi, poiskaan ottaa!
(Inarissa 25.1.2012)
http://www.arcticparadise.fi/
Haa!
Tuli nähtyä ensimmäinen vaalitenttini eilen klo 21.00 MTV:ltä täällä Kemissä, Hotelli Palomestarissa juuri sopivasti perjantai -bastun jälkeen. Pintti edullista, kotikaupungista Tallinnasta roudattua "Alexander" -birraa (5,2 %) handussa.
Nautinto! Siis molemmat, sekä tentti että õlu...
Tentti hyvää viihdettä.
Mallasjuoma täyteläistä, ja halpaa. Alex -tölkki koti -Rimissä kai 75 senttiä. Vastaava tuote Alkossa kolmisen egeä. Tässähän pääseepi palakoille, kun kantaa oluet (ja viinit) Eestistä. Ja mikä ilo, kun ei tarvitse avata Härmän pitkäripaisen ovea, ja astua sisään - ryöstettäväksi.
Päällimmäinen tämän tentin herättämä kysymys:
Kun kerran tuo Pekka Haavisto kehuskelee "paineensietokyvyllään", miksi hänen kireä ruumiinkielensä kertoo hermostuneisuudesta?
Miksi kääntelee ja vääntelee käsiään koko ajan, käytännössä aivan lakkaamatta.
Miksi suupieli nykii?
Miksi tiuskaisee toimittajalle: "Anna kun mä nyt puhun!".
Vastaus:
Tietenkin siksi, että - päinvastoin kuin itse väittää - paineensietokykyä ei herralla ole.
Haavisto oli kuulemma ensimmäisen kierroksen vaalivalvojaisissakin välillä "kadonnut" noin 40 minuutiksi. Piti nimittäin välillä käydä rauhoittumassa, tilanne oli niin jännittävä...
Paineensietokykyä ei siis ole edes presidentinvaali -vaiheessa, saatikka sitten Tasavallan Presidentin hommassa. Jossa voi pahimmassa tapauksessa joutua tosi koviin paikkoihin.
Kiintoisaa oli Haavistolta kuulla tuokin, että mikäli herra valitaan pressaksi, puoliso Nexar Antonio Flores, kandidaattiamme parikymmentä vuotta nuorempi kampaaja Ecuadorista, lopettaa julkisen parturoinnin.
Perustaapi kuulemma "salongin".
Toisaalta eikös Suomen johtopaikoilla ole partureita ollut aikaisemminkin?
Eikös K.A. Fagerholm ollut nimenomaan parturi?
Ainakin Mauri Sariola julkaisi muutama vuosikymmen sitten mainion kirjan sen ajan poliittisista kähminnöistä, muistan sen joskus lukeneenikin: "Isänmaan parturit".
No, 5.2.2012 sitten tiedämme, katsooko Suomen Kansa viisaimmaksi valita homoseksuaali Pekka Haaviston Suomen Tasavallan Presidentiksi.
Mikäli näin käy, on selvää että Presidentinlinnasta muodostuu gay -kansan Mekka, aivan kansainvälisesti. Silloinhan käy niin, että Presidentinlinnassa homostellaan - jos ei muuta niin pariskunta Haavisto&Floresin toimesta. Toki Suomen Presidentinlinna ollut sateenkaariväen parissa kovassa kurssissa jo kuluneet 12 vuottakin...
Tarja Halosen aikakaudellahan Presidentinlinnan katolla kuseskeltiin (lätkän MM -juhlien yhteydessä), ja kuuluisa talousrikollinen Kimmo Elomaa esiintyi Linnan itsenäisyyspäiväjuhlissa.
Suvaitsevaiseksi on mennyt!
(Kemi 28.1.2012)
Vaalit ohi. Sauli pressaksi, kuten oli selvää.
Ainoa vaalipiiri, missä Haavisto voitti, oli tämä Ahvenanmaa. Ihmekös tuo, nämä oolantilaisethan ovat puoli-ruotsalaisia "suvaitsevaistolaisia" niin suurelta osin.
Ei onnistunut miellyttäväkäytöksisen Ruskean Reiän Ritarimme Pekka Haaviston hanke päästä Presidentinlinnaan ja Mäntyniemeen homostelemaan Nexar Antonio Floresinsa kanssa.
Ainakaan vielä!
Äsken kun telkussa haastateltiin tätä ecuadorilaista parturia, tuli väkisinkin mieleen, jotta onko tämä Pekka Haaviston presidentti -hanke Nexar Antonioneen kenties jokin läppä?
Ei voi olla todellista - mutta uskottava tämä on! Ja tuollainen saa siis melkein neljäkymmentä prossaa äänistä! Huh - huh!
Ei perkele - kuinka tuo Homo-Pekka ilkeääkin!? Iljettävää!
-
Eilen Stadissa tuli muuten näistä vaaleista ihan konkreesttista hyötyä: Kahdet kahvit Rautatieaseman edustalla.
Vaalikojut olivat kivenheiton päässä toisistaan, ja kävin hörppäämässä tsufet molemmissa.
Niinistön kojussa turkkeihin pukeutuneita kokoomuksen seurapiirikanoja. Ilma oli hyytävän kylmä, ja yhtä koleasti katsoi yksi akoista, kun otin kolme (3) piparia.
Haaviston kojussa nuoria viherpipertäjä -tyttöjä kirppikseltä hommatuissa duffeleissaan. Huomattavasti ystävällisempiä, mutta (hyväntahtoisia) hölmöjä yhtä kaikki. Eiväthän he muuten noissa kuviossa olisikaan.
-
Se kuitenkin on iloinen asia, että tuon Tarja Halosen painajaismainen 12 vuotta on vihdoinkin ohi.
Hyvästi!
-
Päällimmäiseksi, ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi Niinistössä nousee ilman muuta 29 vuotta nuorempi Jenni -vaimo. Tämä on kaikkein vahvin kannanotto - muut "mielipiteet" ovat aivan sivuseikkoja.
Loistavaa!
Eikä enää tarvitse hävetä suomalaisuutta - päinvastoin kuin Halonen/Arajärvi -aikakaudella. Uutta pariskuntaa - nämä eivät ole mitään harakanpelättimiä - kehtaa lähettää näytille ihan ulukomaille asti! - Mikähän tyyppi tuo Arajärvi muuten oli? Jostakin ilmestyi kuvioihin... Kuulemma jokin sal... siis "valiokuntaneuvos", mitä ikinä se tarkoittaneekaan. Viimeksi kunnostautui viime viikolla tuijottelemalla Tanskan Maryn ryntäitä.
Suomella on nyt historiansa edustavin presidenttipari. Epäilemättä Jennin itsevarmuus tehtävän mukana kasvaa, ja tyyli hioutuu entisestään. Jenskussa on todellakin ainesta tyyli-ikoniksi!
Hyvä, että johtava poliiitikko Sauli näyttää mallia miten naisasioita oikein hoidetaan! Siinä on Härmän ämmillä kakistelemista.
Niin, nämähän olivat puhtaat seksivaalit.
Useammassa kuin yhdessä suhteessa.
-
Sitten vaan Presidentinlinnassa lapsen tekkoon.
Lisää positiivista julkisuutta Suomelle!
Boltsi on Jenskulla!
-
Vaalien iloisin tulos oli äänestyprosentin raju lasku, jäi alle 70 prossan.
Irwinhän tämän ilmapiirin kiteytti jo muinoin 1970 -luvulla:
HAISTAKAA PASKA KOKO VALTIOVALTA!
(Maarianhamina 5.2.2012)
http://www.arcticparadise.fi/
Haa!
Nexar Antonio Flores näkyy palanneen normaalin päivätyöhönsä parturiksi!
Ei tullunna ecuadorilaisesta hiustenleikkaajasta Suomen Presidentin "puolisoa".
Ei nähdä Nexaria edustamassa Suomen Homo-Pekan rinnalla virallisilla valtiovierailuilla jne...
Sen verran kuitenkin lopppupelissä löytyi järkeä Suomen kansalta.
Ihme kyllä.
(Kumlinge, Åland 9.2.2012)