19.9.2016

Suomen korvia huumaava hiljaisuus: "Laaja" eli todellinen työttömyys 450 000 henkeä

Tänään Aamu-Telkussa parikin eri ekonomistia todisti:


Nk. "Laaja" eli siis todellinen työttömyys maassa on suuruusluokkaa 450 000 henkeä. 


Kyseessä on luku, joka ottaa huomioon erilaisissa koulutus-, kurssitus- työkyvyttömyyseläkejärjestelyissä jne. mukana olevat. Tilastojen kaunistelijat.

Siis todellinen työttömyys.

Nopeasti surffaten antoi netti Suomen työvoiman määräksi noin 2,6 miljoonaa (Tilastokeskus 2010).

Eli:

Todellinen työttömyysaste Suomessa on syyskuussa 2016 noin 17,50 rosenttia.


Huh!


Ja tämä on vasta alkua.

Yhä pahenevaa massatyöttömyyttä kohti mennään - kiitos mm. kiihtyvän automaation yhdistettynä ammattiyhdistysliikkeen jäykkäniskaisuuteen.

Jotakin kertoo ehkä sekin, että jopa Nalle Wahlroos on ilmoittautunut "perustulon" kannattajaksi. 

Nallenkin mukaan juuri perustulo - yhdistettynä yksinkertaisten suoritusportaan töiden rajuun palkanlaskuun - on ainoa keino välttää lopullinen katastrofi. 


Ilman lusikan kauniiseen käteen ottamista ei Härmällä ole mitään mahdollisuuksia selvitä:

Tarkoittaa matalapalkkatöiden ja tuloerojen kasvun hyväksymistä.  

Realistista, tuollainen asennemuutos?

Vitsi-vitsi! 


Niin tai näin - työstä on hyvää vauhtia tulossa ylellisyystuote. 

Vakituisesta työpaikasta puhumattakaan.  


Onnea, Suomi!


(Tievatupa, Kiilopää 19.9.2016)

shop.ArcticParadise.fi

Postikorttimyynti verkossa