Jaahas.
Siis tuo Li Anderssonkin.
Hyvästä perheestä, suomenruotsalainen.
Pienen lapsen äiti.
Korkeasti koulutettu: Valtiotieteen maisteri Åbo Akademista.
Eikös niiden pitänyt olla vähän meitä perus -suomalaisia fiksumpia?
Mutta ei.
Samaa vitunkiljuja -sakkia kuin muutkin Suomi-tytöt.
Olisi todellakin odottanut Li Anderssonin taustaiselta naiselta tyylikkäämpää esiintymistä, kuin mitä saimme vaalivalvojaisissa todistaa:
"Vituttaa kuin pientä eläintä!", suvaitsi ministerimme lausua.
Tuskin kuitenkaan aivan selvin päin.
Ja kyse on siis istuvasta opetusministeristä.
Toiminut myös mm. Eduskunnan sivistysvaliokunnassa 2015 - 2019.
Opetusta ja sivistystä, totta tosiaan!
😉
Niin...
Mitä todennäköisimmin juuri Suomi - Finland on maa ja kansakunta, missä nimenomaan naiset - nuo kullannuput - eniten toitottavat tuota oman sukuelimensä kansanomaista, alatyylistä Vittu! -nimitystä.
Kysymys:
Mitä se kertoo Suomesta?
Nythän tässä on viime vuosina käynyt vieläpä niinkin, että vittu -sanan ylenmääräinen viljeleminen on levinnyt naissukupuolen yhä uusiin ikäryhmiin sekä sosiaaliluokkiin.
Todellakin, koulutetut naiset à la Li Andersson sekä myös jo ikääntyneemmät kanssasisarensa jankuttavat tuota vittua.
Aivan tolkuttomasti.
Toisaalta eihän asia sikäli ole ihme, että Härmän naisethan nyt vaan ovat ehkä maailman mittakaavassa niitä kaikkein epänaisellisimpia.
Miehet vastaavasti lähestulkoon totaalisen alistettuja, lainsäädännöllisesti ja kulttuurisesti.
Lampaita.
Mielenkiintoinen kysymys:
Mikä on korrelaatio suomalaisten naisten hanakkaasti viljelemän vittu -sanan käytön tiheyden ja toisaalta Suomi -poikien maksamien huippukorkeiden prostituutio -taksojen välillä?
Täytyyhän siinä joku korrelaatio olla?
Miksi Pojjaat Kansan Urhokkaan on pakotettu pulittamaan Keski-Euroopankin tasoon verrattuna noin kolmin - nelinkertaiset massit piipahduksesta prostien tykönä?
Saman ilmiön kaksi eri puolta, eppäilemättä.
Eihän tästä ole montaakaan viikkoa, kun Rikospaikka -ohjelmassa käsiteltiin romanialaisprostituutiota Härmässä.
Useampi poliisi aihetta ruoti, joukossa tietenkin tuo suomalaisten pillupoliisien Kruunamaton Kuningas, nyt jo eläköitynyt Kenneth Eriksson.
Polliisien sanoma oli karu:
Samat prostit palaavat Härmään sieltä Romaniasta kerta toisensa perään, vuodesta toiseen.
Syy:
Mahtava ansiotaso täällä koto -Suomessa, vielä senkin jälkeen, kun se kaikin puolin kauhea ja halveksittava kotikylän "parittaja" rahastaa tienesteistä sen puolet. 😉
Kun Härmä kerran pursuaa nuita "korkeasti koulutettuja" maistereita, kandidaatteja ja muuta joutoväkeä...
Suomen Akatemian "tutkimushankkeiden" luetteloa kun selaa, ei sieltä useimmiten löydy juuri mitään järkevää, edes käsitettävää...
Pikaselauksella kolme randomisti valittua hanketta, satojen joukosta:
"Kestäviä tulevaisuuksia kuvittelemassa: Eko-digitaalisen kansalaisuuden suuntaviivat". - 256.147,- euroa!
"Ajattelevan ympäristön suuntaviivat, säännöt ja ihmiset: adaptaatio holoseenista antroposeeniin". - 253.255,- euroa!
"Uudistuvat kaupungit: ihmislähtöisten paikkatietomenetelmien ja uudistavan hallinnon menetelmien yhdistäminen hiilineutraaliuden ja ilmastokestävyyden saavuttamiseksi 2035 mennessä" . - 375 003 euroa!
Avot!
Mutta hiljentykäämme hetkeksi Jouko "Jokkeri" Turkan muistolle ja palauttakaamme mieliin mitä Maestro - nero vai hullu? - lausui tästä VittuTeemasta:
Jouko Turkan VittuSeminaari -lausunto, Image -lehti 6/1994:
"Ei tarvita mitään tutkimuksia, paitsi yksi:
Vittu-Seminaari!
Siitähän tässä on kysymys, vaikka sitä niin kovasti kierrelläänkin!".
Hyvä, Jokke!
😉
Hei!
Tässähän vittu -teemassahan olisi relevanttia tutkimus -sarkaa nuille yliopistojen suoltamille tuhansille turhille "akateemisillemme"!
"Academic fools".
Ei muuta kuin rahoittamaan, arvoisa Suomen Akatemia - teillä kun sitä massia tuntuu olevan!
(Savonlinnan Joeli -kirjaston asiakaspäätteellä 3.4.2023)
ArcticParadise.fi
Aidon ja vastuullisen vuorovaikutuksen voimalla!