Tampere, vk. 1/24:
Oh-hoh!
Olipa erikoinen tapaus Tampereen veripalvelussa.
Siis siellä Koskikeskuksen alakerrassa - entinen toimipiste rautatieaseman naapurissa, samassa talossa kuin Holiday Inn, oli paljon käytännöllisempi. Sinne helppo mennä.
Puistikon vieressä, ei ruuhkia, helppo livahtaa taloon verenluovutukseen.
Vaikea käsittää, miksi sieltä piti muuttaa pois tuonne Koskikeskuksen "monttuun".
Vaatii ison operaation sinne pääsemisessä.
Sinne kellariin, pitkän käytävän päähän.
Mitä järkeä muutossa oli?
No, joka tapauksessa - luovutukseen.
Sehän on samalla pieni "terveystarkastus", mm. hemoglobiinin osalta.
Plus "paha veri pois" - veri uusiutuu.
Vähän niin kuin kuppaus entisaikoina.
Plus kahvit ja pientä suuhunpantavaa.
Plus verenluovutushan on samalla auttamista.
Jonkun tuntemattoman, nimittäin.
Koskikeskuksen klitsussa normaalit rutiinit.
Check-inn.
Henkkarin esittäminen.
Lomakkeen täyttö. Kökkö -padilla.
Odotus"koppiin" hemoglobiini -mittaukseen.
Henkilöllisyyden "varmistaminen" - taas.
Toki - johan muutaman metrin päässä suoritetusta henkkarin tivaamisesta joku minuutti olikin jo kulunut..
Sitten aina se sama kysely koskien osoittetta - kauhistus! - Tallinnassa.
Tämä sama hoitaja seuraa varsinaisen luovutukseen.
Penkille pitkäkseen ja pitkähihainen pusero veks.
Jo hemoglobiinin mittaushuoneessa nousee red flag kyseistä hoitsua kohtaan.
Jostakin syystä.
Vaisto viestittää, että tässä on nyt jotakin feelua.
Kuten olikin.
Tyttö oli niin teesskennellyn-ystävällinen ja tekopirteäkin.
Aivan poikkeuksellisen huonot hampaat.
Likaiset ja risaiset.
Terveydenhoito -alan ihmisellä.
Hirveän tarkkaan oli "tutkivinaan" suonta.
Paineli ja paineli.
Sitten se alkoi haparoivasti sörkkimään sen neulansa kanssa.
Hyi helvetti mitä touhua!
Sörkki ja sörkki - ja sörkki vielä sörkkimästä päästyäänkin.
Sattui!
Mutta sörkkiminen vaan jatkui ja jatkui...
Kysyi tietty jossakin vaiheessa, hääräillessään, "onko kipuja".
Kuultuaan myöntävän vastauksen - ja varmaan jonkun voihkaisunkin - paheni tytön sekoilu vielä entisestäänkin.
Kun alkoi hermostuksissaan "yrittämään liikaa".
Vielä sähläsi jonkun aikaa, kunnes pakosta totesi:
"Tämä ei nyt onnistu, pahoittelut".
Livahti takahuoneeseen.
Kohta palasi takaisin väkinäinen hymynsä naamallaan ilmoittaen että nyt "vaihdetaan hoitajaa".
Jälleen nuo "pahoittelu" -lätinät.
Paskan marjat!
Seuraava hoitaja saapuu pontevasti, seuraa ranteen vaihto.
Ensin täytyy tietenkn - Härmässä kun ollaan - tarkistaa henkkari.
Hoitajien vaihtoon kului minuutti tai pari, asiakkaan maatessa siinä hoitopöydällä.
Meinasivatkohan naiset, että tuossa minuutin - parin aikana voisi asiakas hoitopöydällä jollain ilveellä kenties vaihtua?
Siis kolmas (3:s) "henkiöllisyyden tarkistaminen" tämän verenluovutuskäynnin aikana.
😆
Sekoilu jatkuu.
Tämä toinenkin hoitsu - vähän vanhempaa sorttia - alkoi sen saman aivan poikekuksellisen painelun "tutkiessaan suonta".
Paineli ja paineli, aprikoiden "mistä olisi hyvä kohta laittaa piikki sisään"
Oli varmassti hermostunut, kun työtoverilla oli homma mennyt nk. pipariksi.
Seurauksena yritti liikaa, hänkin.
Monen minuutin hääräämisen ja sörkkimisen jälkeen sai sitten vihdoin runnottua neulan sisään - mutta jotenkin ilmeisesti "sivuun", kun veri ei juossutkaan.
Sitä sitten ihmetteli aikansa, todeten:
"Pahoittelut, tämä ei nyt onnistu".
Kysyy:
"Onko tällaista tapahtunut sinulle koskaan aikaisemmin?".
Tietenkin kysyy.
Suomessahan yritetään aina jollakin - jollakin ihmeellisellä - tavalla työntää vastuu uhrille.
Vastaan:
"Sä kysyt, mä vastaan:
Olen ollut verenluovuttaja kohta puoli vuosisataa.
Satoja luovutuksia, kolmessa eri maassa.
Mitään tällaista ei ole koskaan tapahtunut.
Että luovutus epäonnistuu ei ainoastaan kerran, vaan myöskin toisen kerran, toisesta ranteesta.
Aivan ainutlatuista".
Hoitaja meinaa alkaa selittämään jotakin.
Ilmoitan hänelle:
"Älä viitsi.
En ole nyt sillä tuulella, että jaksaisin alkaa kuuntelemaan jotakin selityksiä".
Jatkan:
"Mutta yhdessä suhteessa haluan antaa teille kiitosta!
Henkkari tarkistettiin kolmeen kertaan, SEN te toki osasitte.
Mutta eikös henkilöllisyyden voisi tarkistaa vielä neljänteenkin kertaan, kohta kun poistun tuosta ulko-ovesta?
Ihan vaan varmuuden vuoksi!".
Hoitajaa ei naurata,
Ymmärtää sentään antaa asian olla, vaikenee ja hipsii pois.
Poistuessani huikkaa perääni
"Moi moi!".
Irvokasta.
Yhteenveto:
Käynti SPR:n Tampereen veripalvelutoimistossa oli katastrofi.
Aivan täydellinen katastrofi.
Kuten todettu, ainutlaatuinen tapaus.
Kohta puolen vuosisadan aikana, satoja luovutuksia eri maissa, ei mitään lähimainkaan vastaavaa sössimistä ole tapahtunut.
Vieläpä kahden eri hoitajan toimesta.
Ammattitaito totaalisen hukassa tuolla Mansessa.
Hallintoon kyllä ollaan valmiita satsaamaan.
Lomakkeiden täyttelyyn, muka -ystävällisiin haastatteluihin ja turhiin kyselyihin, henkilöllisyyden moninkertaisiin tarkistuksiin.
Mutta se ydinasia - verenluovutus - ei vaan onnistu.
Asiakkaallle tuotetaan jopa melkoista kipua.
Niin...
Eikä nyky -Suomi olisi nyky -Suomi, ellei inboxiin olisi parin päivän päästä tipahtanut markkinointiviesti:
"Kiitos käynnistäsi ja halustasi auttaa verivalmisteita tarvitsevia potilaita".
Näinhän se menee.
Nyky -Suomessa kaikki - siis ihan KAIKKI - verhotaaan jonkinlaiseen kummalliseen muka -ystävällisyyteen ja markkinointi -mössöytykseen.
Osaaminen vaan tuppaa niin usein olemaan kadoksissa.
Turku, vk. 2/24:
Uusi yritys, mutta veripalvelutoimiston vaihto Tampereelta Turkuun.
Turussa: Ei mitään ongelmia
Kuten ei ikinä missään muuallakaan ole ollut, nuita Tampereen veripalvelutoimiston tyylisiä.
Turun hoitajalta kun tuli kysyttyä, mitäköhän ne Tamperella olivat merkinneet käynnistä ylös, oli vastaus:
"Luovutus keskeytetty".
No, voihan sen noinkin ilmaista.
Jos on tarve...
😏
Itse asiassa yllättävän lievä merkintä.
Mikseivät Tampereella samantien merkinneet tyyliin:
"Asiakas rimpuili".
"Ei ollut yhteistyöhaluinen".
"Oli väkivaltainen"...
😏
(skannimine süda)
Bing-ja Google -haut:
Matkamiehen mietteitä Punaisen ristin Sanomatalon veripalvelu (24.10.2019)
(Naantali 10.1.2024)
ArcticParadise.fi
Minulle kerrotaan enemmän, koska lähden huomenna! - Jacques Brel
