Olipa hyvä että Donovan tulee keikalle Suomen Turkuun kuluvan kuun lopussa.
Heppu palautui mieleen, ja oli hyvä hetki päivittää Donovan -osasto...
-
Niin, kuluihan tässä tosiaan välillä muutamia vuosikymmeniä, joiden aikana trubaduurimme oli vaipunut Unholaan...
-
Jokainen 60 -luvulla elänyt muistaa hänet. Legendaarisen
lippiksen. Sen ikuisen kysymyksen:
Dylan vai Donovan?
-
Onneksi löytyi You Tube -palvelu viime kevään Thaimaan -kuvausreissulla...
Sen avulla uudestaan Donovanin musa.
Taivaan Vallat, mitä musaa!
Mitä tekstejä!
-
Yellow Mellow.
Sunshine Superman.
Season of the Witch.
Nämä ovat kuin sähköiskuja.
-
Ei voi olla todellista.
Tällaista matskuako on tullut kuunneltua lähes puoli vuosisataa sitten -
lapsena? Tuotanto unohtui, ja vasta kun Internet keksittiin putkahtivat biisit uudestaan esiin. Tosin se edellytti vierailua toisella puolen Maapalloa, Thaimaassa. Itse asiassa useampiakin. Siis sen jälkeen kun Kuuban portit tämän fotarin osalta sulkeutuivat...
Näinkö tämä menee? Melkoista kiemurtelua!
-
Totta on, että nuo Donin "folk-kauden" biisit ovat lällyjä: "Catch he Wind", "Colours", "Jennifer Juniper" jne.
Mutta sitten tuo myöhäisempi tuotanto, ilmeisesti ajalta jolloin kaveri oli jo Amerikkansa valloittanut...
Lisää rytmiä. Enemmän
fjongaa.
Voilá!
Siinä se on!
-
Tietenkin heräsi kiinnostus tsekata, mitä miekkoselle nykyään kuuluu.
You Tubesta löytyy muutamia viimevuotisia konserttitaltiointeja.
Herättävät ristiriitaisia tuntemuksia.
Toisaalta - jälleennäkemisen iloa.
Toisaalta - piinallista katseltavaa. Tuokin muutaman vuoden takainen konserttitaltiointi LA:sta. Yhteislaulatuksineen...
Eihän vanheneminen useinkaan ole kaunista katseltavaa.
Donovan oli sentään aikoinaan varsinainen
Kaunis Poika!
Vähän kun katselisi luokkakokouksen kuvia. Sen luokkakokouksen, johon ei -
onneksi! - tullut siihenkään mentyä.- Mutta josta joku luokan puuhakkaista tytöistä sitten seuraavalla viikolla laittoi meiliin kuvat.
Laupias Taivas, millaisiksi ihmiset vuosikymmenien saatossa muuttuvat!
Tuo on lihonut kymmeniä kiloja. Tuo on jo pyörätuolissa. Kuka tuokin on? Ei voi tunnistaa. - Tytöt ovat jo kaikki
mummu-osastoa - paitsi tuo yksi. Mutta hänhän näkyykin asuneen Kaliforniassa vuosikymmeniä. Ilmankos.
-
Entä mitä Donovanista netissä skrivaillaan?
Aika paljon paskaa.
Tuo iänikuinen vertailu Dylaniin.
Hoh hoijaa. Sama kun vertailtaisiin omenia ja päärynöitä. Toiset jaksavat...
Sitten tietysti tuo bardiamme seurannut
pedofiili -leima. Tuskin koskaan pääsee siitä eroon. Kiitos näiden
Mellow Yellown säkeiden:
"I'm just mad about Fourteen
Fourteen's mad about me..."
Hetkinen! Tuossahan puhutaan 14 -vuotiaasta, siis sukukypsästä jo tuohon aikaan. Nykyäänhän tytöt ovat
täysiä naisia pääsääntöisesti jo paljon aikaisemminkin. Yhteiskunnan (siis
kukkahattutätien) ja lainsäätäjien totaaliseksi kauhuksi.
Lääketieteellinen termi "pedofiliahan" tarkoittaa sitten jotakin aivan muuta...
Muuten hauskaa, että erilaisissa netistä löytyvissä ko. biisin lyriikoissa on usemmallakin tavalla yritetty häivyttää sanaa
Fourteen sanoituksesta.
Milloin se on väännetty muotoon
Fountain, milloin mitenkin. Heh-heh!
-
Muuten Donovanhan hoiteli aikoineen tuon
Sue Lyonin, Stanley Kubrikin Vladimir Nabokov -filmatisointi "Lolitan" tähtösen.
Joka - yllätys, yllätys - oli leffanteon aikoihin juuri 14 -vuotias.
Joka Wikipedian Wikipedian mukaan valittiin rooliin "kurvikkaiden muotojensa ansiosta"...
Hmmmmmm.....Kiinnostavaa....
Mitenkäs
Eput aikoinaan lauloivatkaan:
"Kolme koputusta kitalakeen -
Lo - li- ta!".
-
No, Sue Lyonilla oli sittemmin loisto-osa kulttileffassa: John Hustonin "Night of the Iguanas"(1964).
"Näytteli" nuorta hupakkoa, taas.
Sitten tahkosi loppuuransa ajan sivuosia.
-
Nabokovin romaanihan on muuten sekava, ja teosta häiritsee liiallinen kielellinen kikkailu.
Kirjan teema ja siitä noussut kohu ylittävät kirjalliset ansiot.
-
Apropoo Kubrick.
"Kellopeli Appelsiini" oli kyllä aika hyvä. Silloin 70 -luvulla...
Parasta Kubrikissa on kuitenkin tuo legendaarinen heitto, kun eräs ystävä tuli häntä tapaamaan Lontoon asunnolle:
Vieras, että mitenkä menee?
Tähän Stanley Kubrick:
"Still fooling them, still fooling them!".
-
Mutta takaisin Donovaniin.
Niin, mitäpä tuosta
Fourteenistä.
Poppareillahan on aina ollut niin kutsutta "ikimuistoinen nautinta-oikeus" noihin bändäreihin.
Esimerkiksi juuri 60 -luvulla usemmastakin
Staroja seuranneista tytöistä tuli sittemmin heidän vaimojaan.
Kaikki tuohan on mitä luonnollisinta, silkkaa biologiaa.
Naissukupuolella kun on geeneissä, veren perinnössä tuo
alfa-urosten jahtaaminen.
Luonto on säätänyt asian niin, että naiset
alfa-uroksen nähdessään vaistoavat, että juuri tuossa on kyvykäs yksilö suvunjatkamista ja perheestä huolehtimista varten. Metsästäjä. Kantaa sapuskan pöytään.
Näin täytyykin olla. Eihän ihmiskunta muuten olisi koskaan jatkunut, tähän pisteeseen asti.
Siinä toki
Luonto sallii pientä variaatiota, että mikä kenenkä mielestä kulloinkin sitten on alfa-uros.
Se jahdattu valio-yksilö voi olla urheilija, rahamies, poliitikko, minkä alan julkisuuden henkilö hyvänsä.
Kunhan isot sarvet vaan sojottaa päässä.
Tai ainaskin
naaraan täytyy asia niin kokea. Jollakin tapaa.
-
Paljon muutakin sontaa näkyy tulleen Donovanin osaksi.
Syynä tietty itsetietoisuus ja suorapuheisuus.
Hänhän on haastiksissa esimerkiksi todennut, että kamera ja yleisö rakastivat häntä silloin 60 -luvulla, koska hän oli
"a pretty good looking guy".
Niin, niin.
Tuohan pitää täysin kutinsa, mutta kun päähenkilö sen
itse toteaa, on seurauksena toimittajien raivo-reaktio.
Kuten esimerkiksi Sunday Timesin jutussa vuodelta 2005.
Löytyy googlaamalla Donovan Pedophile ja sitten otsikon "Is Donovan really so much of a twat" alta.
Tuosta ei ilmene haastattelun tekijän sukupuolta. Vaikuttaa naisen kirjoittamalta, ilkeydestä päätellen.
Käytännössä stumppaa koko ukon. Kaikilta osin. Pahansuopuudessaan aivan ylivertainen artikkeli.
Mitä "pahaa" Donovan sitten loppujen lopuksi on tehnyt?
Laulanut Rauhasta ja Rakkaudesta, etupäässä!
Peace and Love - ja loppupelissä tulee sontaa niskaan.
Ei ole helppoa olla
trubaduuri!
-
Toinen asia, jonka Don on todennut, on että artistin täytyy uskoa itseensä, varsinkin uran alkuvaiheissa. Kukaan muu kun ei sitä tee.
Faktaa tuokin.
-
Netistä löytyy myös paljon kirjoittelua
Donin sekavista naissuhteista, etenkin parin ensimmäisen skidinsä äitiin.
Sekä ajoittain erittäin huonoista väleistä lapsiinsa.
Niinpä niin...
Sopii hyvin kuvaan.
Hippiliikkeen ikonin huonot ihmissuhteet. Ei mikään ole loogisempaa!
Mihinköhän kummaan perustuikaan tässäkin tapauksessa "ajatus"
parisuhteesta ja
lapsista?
Tuskinpa mihinkään, nytkään.
Lienee ollut taaskin kyse
"Catch the Wind" -ilmiöstä...
-
Sitten tuo vanha kysymys:
Dylan vai Donovan?
Molempi parempi - muistaen sen, ettei näilläkään
artisteilla niitä varsinaisia
helmiä ole kuin muutama. Kelläpä olisi?
Mutta jos olisi
pakko valita, ottaisin kyllä Donovanin.
Nimittäin nuo muutama hänen huippubiisiänsä tarjoavat niin mielettömän energiapläjäyksen, ja nimenomaan
positiivista energiaa.
Eritoten
Sunshine Superman ja
Mellow Yellow.
Dylan on enempi sellainen valittaja, tilittäjä - ja mikä hirveä inisevä ääni!
"Helppoja", sensuelleja biisejä hänellä ei taida olla kuin
Lay lady lay.
Kai.
Varmuutta ei tosin ole, kun
"osakkeen seuranta" lopetettiin joskus vuosikymmeniä sitten.
Donovan on enemmän
poppia - ollen kuitenkin
enemmän kuin poppia.
Nyt siis on kyse juuri
Sunshine Supermanista ja M
ellow Yellowsta. Esimerkiksi nuo jälkimmäisen biisin kohdat, jossa torvisektio alkaa törähtelynsä, "monikerroksisesti". Taustalta kuuluu biletyksen soundeja. Huippua!
Nämä kaksi biisiä ovat sitäpaitsi tosi seksikkäitä.
Kuten Marc Bolanin pari biisiä omalla tavallaan: "Get It On" ja "Hot Love".
-
Donin tuotannosta - eräiltä osin - löytyy sekin valloittava piirre, että tämä musisointi saa monessa kohdin kuulijan hymyilemään.
Kiitos, Donovan!
-
Sana, joka Donin Wikipedia -artikkelissa toistuu, on
"eclectic".
Vaikea tätä musaa on määritellä, lokeroida.
"Season of the Witch", esimerkiksi.
Mikä on sen
genre?
Vaikea sanua!
-
Nerokasta, miten
"Season of the Witchin" sanoitus alkaa:
"When I look out my window
Many sights to see."
Sunday Timesin törkykirjoituksessa muun muassa moititaan Donin sanoituksia
"nursery school" -riimeiksi.
Mitä sitten?
Passaa vallan hyvin! Lisää lastenloruja peliin vaan!
Juuri tässähän on suuren artistin erikoinen kyky: Saada näennäisen simppeleistä sanoituksista/asioista/rytmeistä yhdisteltyä omalaatuinen oma keitoksensa, joka on jotakin
enemmän.
Koukuttaa kuulija ensi sekunnista alkaen
mystiseen tunnelmaan.
-
Avainsana:
strange.
Ilmankos juuri David Lynch ja Don ovatkin kavereita.
Varsin loogista tämäkin.
-
Niin, Sunday Timesin kriitikko heitti täyslaidallisen sontaa
Donin niskaan.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä - taisi olla itse
Sibelius joka asiasta lausui - ettei kenellekään kriitikolle tiedetä patsasta pystytetyn!
-
Selvää on, että yhä uudet ja uudet sukupolvet löytävät Donovanin, ne tuotannon helmet.
Kuten ovat jo löytäneetkin.
-
Niin, 24. päivänä kuluvaa kuuta kello 19.00 olisi mahdollisuus käydä tsekkaamassa Donovanin keikka Turun festareilla. Turun linnan puistossa.
Ikätoveri ja aateveli Hector hänet sinne lienee hommannut.
Pitäisikö mennä tuonne keikalle?
No ei.
Ei tosiaankaan tee mieli nähdä Donovania.
En missään nimessä!
-
Niin, vanheneminen harvoin on kaunista.
Esiintyvien taiteilijoiden osa on kurja, kun kaikki on julkista.
Englanninkielisessä maailmassa tehdään asiasta selvä jako:
Creative vs. performing arts.
Ensimmäisen kategorian artistit pääsevät paljon, paljon helpommalla.
Jos haluavat.
Ei tarvitse tuossa armottomassa julkisuusmyllyssä välttämättä olla täysillä mukana.
Saa piileskellä tuotteittensa takana!
-
Tai hetkinen...
Hmmmmmmm...
Yhä vaikeammaksihan se menee, kun kaikki vedetään julkisuuteen... Oli henkilöllä siihen kykyjä ja haluja tai ei... Jokaista kirjailijaa ja keramiikantekijää myöten.
Lopputulos on usein karseata katseltavaa. Ja kuunneltavaa.
-
Juuri tänään 12.8.2012 vein Turun linnaan lisää postikorttejani.
Tämä Turku -kortti menee hyvin kaupaksi.
Täytyy vain toivoa, että ToivoToivottavasti Donovan pistäytyy ostoksilla Turun linnassa, tai ostaa tämän kortin jostakin turkulaisesta hotellista.
Se olisi hienoa.
Pitää muistaa syksyllä asiakkailta kysellä asiasta.
Niin, ja ostihan Monsieur Jacques Chirac Pitkäsen postikortteja kerran 90 -luvulla Tampereella. Asiakkaiden kertoman mukaan.
Raha (Suomen markka-aikaiset kolikot) -aiheisia tietenkin. Kyseessähän olikin juuri Jacques Chirac ...
-
Teos vai taiteilija?
Teos, tietenkin.
Ainakin Donovanin keississä. Tai siis lähinnä nuo kolme täydellistä biisi-taideteosta.
Toki on päinvastaisiakin tapauksia.
Joskus taiteilija on vähintäinkin yhtä kiinnostava kuin teoksensa.
Mieleen tulee esimerkiksi Teuvo Tulio/Teodor Tugai.
Niin muuten... Tuo Tulion tähti
näkyy nykyisin toimivan Vantaalla erilaisissa yhdistyskiemuroissa. Tiukkailmeisestä kuvasta netissä voi edelleenkin tunnistaa suloisen nuoren naisen vuosikymmenien takaa.
aikanaan. Ensimmäinen suomalainen K-18 - pätkä muuten. Eikä Tulio olisi Tulio, ellei tätä camp-pervoilua toimitettaisi
Huvittavaa katsoa Sensuelasta, kun Marianne Mardi/Träskmann esittelee karvapöheikköään. Tosiaankin, tuollaistakin on joskus vuosikymmeniä sitten ollut! Vaikea edes muistaa, kun nykyisin
kuitenkaan tiettävästi ole julkisuudessa alkanut syyttämään ohjaajaa elämänsä/uransa tuhoamisesta tms. Siitä bointsit Mariannelle!
-fani. Kertaheitolla!
Nettisurffailun mukaan Marianne esitteli sulojaan myös Miss Suomi -kilpailussa ja yhdessä Donnerin filkassa.
Sensuelan pääosan esittämisestä Mariannelle ja turkulaiselle "laulavalle kultasepälle",
(hässimistä, suihinottoa, perseen nuolentaa - koko repertuaari) ainakin kuulemma haalittiin Helsingin rautatieasemalta huikka -palkalla!
Mauritz Åkerman tarinoi sittemmin Film-O-Holic -lehden haastiksessa v. 2003, että
panokohtauksia tosiaankin harjoiteltiin. Tulio ei alussa ollut materiaaliin tyytyväinen, joten
, että jäätäisiin kaksistaan yöksi treenaamaan. "Nuoria ja innokkaita kun olimme", lisää vielä Åkerman.
Jumalan Rakastaja". Hauska veto Juskalta laittaa nettiin viime talvena lähikset Saana -vaimonsa lörpäkkeestä, niin hirvittävän ruma värkki kuin se olikin...
Niin, ja se kyseisen pariskunnan bylsimisklippi... Niin mitätön
kuin tuolla Parviaisella osoittautui olevankin... Jutut sitäkin kovempia, tietty.
