11.9.2011

Kadonnutta Jörkkaa etsimässä

Ei tullunna Jörkka Donnerista, 78 v., Senaattoria keväällä 2011.

Kumma että hän vielä pyrki. Tekemisen puuteko miestä vaivaa?

-

Joka tapauksessa sattui silmiin netissä nuo legendaariset fotot Jörkan Gambian -reissulta vuodelta 1971.  HYMYlehden pikkiin, kuvat kuulun Olavi Kaskisuon. Löytyvät googlaamalla sekunnissa.

Huh-huh!

En muistanutkaan miten hottia shittiä. Näin nykyajan "poliittisesti korrektista", seksuaalisesti uuskonservatiivisesta ja hysteerisestä näkövinkkelistä katsoen.

Herra paratkoon sentään! Ei tulisi kuulonkaan nyky -Suomessa tuollainen. Mahdoton ajatus!

Tämä kuvasarja on aivan ainutlaatuinen!

Tulihan tuo setti tietenkin silloin aikoinaan nähtyä, muttei matsku silloin niin ihmeelliseltä tuntunut. Aika oli toinen: Irwin, Kalevi Keihänen, Veikko Vennamo, Hymylehti... Se oli sitä, omalla tavallaan hienoa aikaa.

Tämä alaikäisen kanssa jöörnijä on ollut vuosikausia "Arvostettu Kansalainen". "Kulttuurivaikuttaja". "Valtiomies" jne. Muutama vuosi sitten telkussa totesi ykskantaan olevansa "Suomen sivistyneimpiä". Eppäilemättä!

Tuossahan tuo pelehtii nakuna gambialaisella biitsillä 15 -vuotiaan mustan Ida -neidon kaa."The Gambia Experience", kyseisen maan matkailuslogania lainataksemme (käyty on).

Jörkka röhnöttää selällään, Ida -neito ratsastaa päällä. Donneri kourii himokkaasti mustan tytön kieltämättä runsaahkoja hinkkejä... Sillä lailla! Hyvä meininki, Jörkka! Anna palaa!

Älkäämme kuitenkaan kiirehtikö nimittämään Donneria pedofiiliksi. Termihän tarkoittaa lapsiin sekaantujaa, ja kuvissa oleva 15 -vuotias Ida on kyllä muodoiltaan täysi nainen. Sitäpaitsi Afrikassa aloitetaan hässiminen jo viimeistään tuossa 12 vuoden kieppeillä. Muun tekemisen puutteessa, kai.

Meillä Pohjolassahan tytöt saavuttavat sukukypsyyden keskimäärin 13 -vuotiaina, mutta eri syistä naiminen noina nuorina vuosina on huomattavasti vähäisempää. Tyttöjen dokaaminen, röökaaminen, kiroilu ja henkinen pahoinvointi sitävastoin sitäkin runsaampaa. - Herää luonnollisesti kysymys, onkohan näillä asioilla korrelaatio?

Mikä mahtoi olla sakkolihan juridinen määritelmäkään Gambiassa vuonna 1971? Anyways, ikuisen porttikiellon tuohon maahan kulttuurivaikuttajamme kuitenkin kuuluu hankkineen.

Toisaalta, esittelihän Jörkka seisokkiaankin siinä yhdessä tuon ajan leffassaan. Oliko tekele "Naisenkuvia" vai "Mustaa valkoisella", ei jaksa muistaa... Tosin kyseinen otos oli aika kaukaa kuvattu, vaikea sanua oliko kysymyksessä lavastus.

Omituista, ettei tästä Jörkan  taustasta enempää älämölöä ole pidetty. Vaikka onhan sankarimme toiminut - muiden puolueiden ohella - tuossa kaikkein tekopyhimmässäkin porukassa, Svenska Folkpartietissa. - Johtuukohan siitä kun kyseessä on Jörn Donner?

Sitten taas vertailukohtana joku Timbe Salonen. Elämä ja ura tuhottiin juuri sakkolihan johdosta. Timbestä tuli "epähenkilö". Vaikea tosin tietää, mitä kaikkea keissiin sisältyi - ainestohan julistettiin salaiseksi. Tiedä sitten kuinka innokkaasti sukukypsät, mutta lain kirjaimen mukaan kuitenkin ala-ikäiset tytöt Timbenkin köyrittäviksi kinusivat. Todennäköisesti varsin. Olihan kyseessä julkkis, tuo saalista himotuin.

Entäs sitten Matti "Sig" Inkinen.

Poliisi puhutteli häntäkin samoista sakkoliha -asioista. Heppu otti homman niin raskaasti, että käveli mereen omia aikojaan, ennen kuin murskaava julkisuus- ja oikeusprosessi edes ehti alkaa. Katsoi viisaammaksi.

Mutta Jörkka on porskuttanut etiäppäin halki vuosikymmenten, samantyyppisestä taustasta huolimatta.

Ei taidakaan olla mikään "tavallinen jörndonner". Tosi Äijä!


Eikä tämmöisiä enää ole, eikä tule. Neuvolassa varmaan on jo parikymmentä vuotta sotkettu velliin jotakin "jarrua" - tuloksena nämä löysät nyky"miehet".Paljon miehekkäämpiä Suomessa ovatkin naiset. (Niin, ja lämmin osanotto kaikille teille ainakin henkilöllisyystodistuksenne mukaan miespuolisille, jotka vielä Suomessa elätte! Tsemppiä!).

Timbe Salonen, kansanedustaja/SFP Rainer Erlund (joka "hukkui"), Matti "Sig" Inkinen - halveksittuja pedoja.

Jörkka Donner: Arvostettu Kansalainen, ex -kansanedustaja, lausunnonantaja jne. Näin se menee...

Eipä silti, enemmän fanitin sitä Vanhaa Jörkkaa kuin tätä uudestisyntynyttä, Kunnon Kansalaista.

-

No, paskaahan Jörnin kirjat ja leffat ovat aina olleet. Lehtijututkin aikamoisia sutaisuja. Teema kun teema, vanhalla narsistillamme on tuo "minä, minä, minä!" -levy päällä.

Kiitos kuitenkin kaikesta.

Etenkin Gambian -keikasta, ja siitä että J. suvaitsi Ingmar Bergman -kirjassaan kertoa tämän oppi-isänsä ja esikuvansa - Neron,  Suuren Ruotsalaisen Elokuvaohjaajan, Oscar -voittajan - olleen kinnostunut lähinnä  oman suolensa toiminnasta. 

Siis milloin Maestro ei ollut toisessa mielipuuhassaan, "syöpöttelemässä kuormasta", eli kuksiskelemassa leffojensa naisnäyttelijöitä. Lista on pitkä, Liv Ullmannista ja Harriet Anderssonista  alkaen.

Hmmmm.... Kiintoisaa...
 
Tackar och pockar! 

(Kuressaari 3.10.2011) 


EPILOGI

Kadonnut Jörkka löytyi!

Nimittäin Helsingin Kaupunginmuseon ilmaisista elokuvanäytöksistä, toissapäivänä, Kino Engelissä Sofiankadulla.

"Muistojeni Helsinki"  oli pätkän nimi, vuodelta 1965. Salissa meitä oli kolme katsojaa, iltapäivällä. Monasti noissa näytöksissä saa istua yksinkin. Tattista vaan, Stadi!

Leffassa Jörkka voimainsa päivinä.

Helsinki lapsuuteni aikaisissa kuvissa. Autot, vaatteet, katukyltit. Jokainen kadunkulma tuttu. Nyyh...

Eipä tuo Jörkka näytä tyyliltään vuosikymmenien aikana paljoakaan muuttuneen - muuttuuko kukaan? 

Aivan omituinen oli jakso, jossa J. tilitti suhdettaan sosialismiin. Krunikalainen ruotsinkielinen porvarispoika Kalliossa, Linjoilla. Työväenlehden kulttuuri- ja urheilutoimittajana. Ei voi olla!

Eniten tykkäsin leffassa kuitenkin Pentti Lasasen 60 -luvun jatsista. Siinä oli hieno aikakausi kotimaisessa jatsissa! Siinä on hieno muusikko!

Vaatimaton pitkän linjan puurtaja. 

Muistuupi mieleen eräskin ilta Vanhalla joskus 70 -luvulla.... 

(Turku 16.12.2011) 


Voihan nenä!

Taas romahti yksi illuusio!

Jussi Parviainen kertoo blogissaan ("Jussin Juorut"), ettei Jörkan stondis tuossa legendaarisessa leffassaan ollutkaan aito!

Jaakko "Jakkuli" Talaskivi järkkäsi asian nk. Special Effects" -systeemillä.

Voi itku!

Ei ollutkaan Jörkkä sellainen Äijä kuten antoi ymmärtää. Ja moni luuli.

Jotkut jopa vuosikymmenien ajan...

Niin, filofi Esa Saarisellakin on kirjassaan "Jörn Donner" (1987) kokonainen luku, jonka otsikko kuuluu:

Kansakunnan Kyrpä



Toisaalta mikäs sen paremmin kuvioon sopisikaan - Suomi -kansakunnassa:

 Feikkiä oli - Tonnerin jättistondiskin.

 Feikkiä oli - "Kansakunnan Johtava Intelektuelli", filosofi, akateemikko Georg Henrik von Wright. "Unohti" elämänkerrassaan nuoruuden natsiyhteytensä. Ei niin, että niissä mitään kummallista olisi tuon ajan huomioon ottaen ollut. Mutta eikös sana "filosofia" tulekin kreikankielen sanoista "filia" ja "sofia" - viisauden rakastaja? (Ai niin, mutta "viisaushan", ainakin poliittinen viisaus, oman edun tavoittelu, on toki eri asia kuin totuus...)

Feikkejä olivat - Suomen monen vuosikymmenen poliittiset johtajat. Aivan huipulle asti. Niin feikkejä, ettei "Tiitisen listaa" uskalleta julkaista.


Perkele - Kuvia Suomesta!



"Valhetta, valhetta, valhetta vaan

    on kaikki laulut maan..."

(Kuusamo 19.12.2011)


5.8.2012:

Kappas vaan, Jörkkaa haastateltiin eilisessä Iltapäivälehdessä, jommassa kummassa.

Kysyttiin taas, jotta miltä se kohu noista stondis -fotoista tuntui, ja tuntuu?

Jörkan vastaus: "Työ on työtä!".

Ovelaa!

Juuri kun Parviainen meille on valistanut, että Jörkan kuuluisat stondis -fotot ovat feikkiä, kiertää Jörkka kuvien aitouden näppärällä tavalla!

Samassa jutussa muuten Donner kehuu edesmennyttä Spede -idioottia "hyväksi ystäväkseen" - ja sitten heti haukkuu Pasasen lyttyyn!'

Siis jos "ystävät" ovat tuollaisia, kuka tarvitsee vihollisia?

Loviisa, Hotel Degerby 5.8.2012  

  
ArcticParadise.fi



Iltasanomat / Sunnuntai 30.11.2013:

"Jotkut ovat kysyneet, olenko lintu vai kala, ja vieläpä epäilleet, että olisin helvetin äveriäs. Olisi kiva olla helvetin äveriäs, mutta kun en ole". - Jörn Donner

No mutta...Katsotaanpa.


Iltasanomat 1.11.2010:

Jörn Donner ansiotulot 67527, pääomatulot 22956.


Luvut kertovat - jos ei nyt rikkaudesta - niin varsin mukavasta tulo- ja varallisuusasemasta.  

Donnerillahan on tunnetusti sijoituksia iät ja ajat ollut Pörssiinkin.

Arvopaperi -lehdessä asiasta oli juttua marraskuussa 2013. Todettiin, että Jörkalla on varallisuutta pelkästään jo Pörssissä miljoonan euron osakesalkun verran.

Eikä siinä mittään.

On OK olla varakas, jopa rikas.

Mutta miksi ihmeessä sitä täytyy em. kaltaisilla lausunnoilla yrittää peitellä? 

Siis henkilö, joka on halunnut HYMY -lehden palstoilla alaikäisen afrikkalaistytön kanssa aurinkoisella rannalla pelehtimistään esitellä koko Suomen kansalle, muuttuukin toisinaan äkkiä kainoksi, kun tulee kysymys hänen tulo- ja varallisuusasemastaan?

Sanois vaan reippaasti, jotta hilloa löytyy!


Vuokatti 19.1.2014

www.ArcticParadise.fi