Malli 3510 jää historiaan Noksun parhaana.
Omani ostin kai 7 - 8 vuotta sitten, ja vielä pelittää. Hyvin. Mitä nyt akku on pariin kertaan vaihdettu.
Ei mitään ylimääräistä. Puhelin, kalenteri ja tekstiviestit. Se riittää, vallan mainiosti.
Niin, ja ennen kaikkea näppäimet. Eikä mitään naurettavaa "kosketus" -hässäkkää.
Maksoi kai jotain muutaman kympin. Niin, oli se euro -aikaa kuitenkin jo.
Monta vuotta on kyllä ollut mielessä, että mitä ihmettä sitten tapahtuu, kun tämä hukkuu tai jotenkin vaurioituu. Mikä katastrofi siitä sitten seuraa.
Kun ei mitään läheskään vastaavaa enää ole saatavana. Tuskin tuleekaan.
Kauhun vallassa on pari kertaa tullut paettua kännykkäkaupasta. Ei perkele! Vihaiseksi vaan tulee. Eihän täällä ole muuta kuin noita nykyisiä leluja. Kaikkine "toimintoineen". Jotka kaikki "herkut" takuuvarmasti aiheuttavat sen, ettei kyseisillä vempaimilla todella vaativassa käytössä tee yhtikäs mitään. Maastossa. Pakkasessa. Tropiikissa...
Mutta sitten lennolla Helsinki - Phuket vierustoveri kertoi, että kannattaisi kokeilla Huuto-Netistä.
Ajatus tuntui alussa vieraalta. Miten siellä toimitaan? Saako sieltä kunnon tavaraa?
No, kun pystymetsästä ensikertalainen tuonne Huuto-Nettiin sitten uskaltautui, kului sisäänkirjautumisesta noin kymmenen minuuttia siihen, kun kaupat oli jo tehty.
Siitä pari päivää eteenpäin, niin myyjältä Otaniemestä sai hyvässä kunnossa olevan Nokian 3510i:n noudettua. Fillarilla kun kävi, niin tuli samalla tervetullutta liikuntaa ja hoitoa kipeälle selälle.
Hinta: Kymmenen (10,-) euroa.
Nerokasta.
Täytyypä ostaa noita muutama lisää, varastoon. Että piisaa kunnon kännykkää mielellään koko loppuelämän ajaksi.
Kun ei noista uusista malleista yksinkertaisesti ole mihinkään.
-
Niin, niin.
Käytetty kännykkä kympillä. Hyvin toimii.
Mutta jos "kaikki" tekisivät näin... Eihän talouselämä pyörisi. Ei ollenkaan.
Homman jujuhan on siinä, että vimmatulla vauhdilla, alati kiihtyvään tahtiin, pitää tuottaa "uutta". Uutta romua. Jota sitten kaupitellaan raivokkaalla ja kalliilla markkinointikampanjalla.
"Vanhat" mallit, olkoonkin kuinka hyvät ja toimivat hyvänsä, pitää yrittää esimerkiksi jollakin "ohjelmistopäivityksellä" tms. ajaa paitsioon.
Nokian 3510 -mallin suurin ongelma on tietenkin se, että se on liian hyvä. Edullinenkin, yksinkertainen, toimintavarma.
Tuotekehityksen ja mallistosuunnittelun Nokiassa olisi voinut lopettaa kymmenkunta vuotta sitten.
-
Nokia tekee noin 20 euroa tappiota jokaista myytyä "älypuhelinta" kohden.
Vastaavasti firma tekee noin 3 euroa voittoa jokaista myytyä peruspuhelinta kohden.
-
Anyways, toukokuun kolmantena Messukeskuksessa on Nokian yhtiökokous.
Kuten sijoittaja Erkki Sinkkokin totesi, luvassa on Suomen yrityshistorian myrskyisin kokous.
Ilmoittautumisvahvistus tulikin jo tekstarina.
Täytynee varata runsaasti aikaa tapahtumalle. Varmaankin siellä tulee ohjelmaa riittämään, kun piensijoittajat pääsevät ääneen.
Täytyisiköhön käyttää puheenvuoro? Vitsi, vitsi!
Monin verroin kiintoisampi tapahtuma, kuin vaikkapa jonkin kotimaisen elokuvan ensi-ilta.
Niin, ja ainakin toissa vuonna Noksun yhtiökokouksessa oli suhteellisen tyydyttävät tarjoilutkin. Piirakoita, kahvia ja Da Capo -suklaatipatukoita.
Kun ajatellaan, paljonko kurssi on laskenut, ja millaisen osingon 450 osakkeella saa...
Vielä tänä vuonna tulee sentään jotakin pientä osinkoa. Saapas nähdä, onko tämä viimeinen vuosi, jolloin mitään osinkoa edes on varaa maksaa.
Uuden toimitusjohtajan, Ameriikasta hommatun, käytettyjen autojen kauppiaan -oloisen Stephen Elopin aikana katastrofi on vain entisestään syventynyt.
Muistuupi mieleen, miten Eloppi joitakin kuukausia sitten asteli Lontoossa estraadille Microsoftin johtajan Steve Balmerin kansssa julistamaan Nokia/Microsoft -liittoutuman ilosanomaa. Naamat olivat herroilla kuin Naantalin Auringot, parhaaseen Hollywood -tyyliin.
Aivan liian paljon "hymyä", jotta tilanne olisi ollut mitenkään uskottava.
Jo silloin näytti siltä, että tuosta kuviosta ei voi tulla mitään. Nythän tiedetään sitten, miten tässä on käynyt.
Kauanko tuo Ameriikan Ihme sitten pysyy kuvioissa...? Juuri äskenhän CNBC:n toimittajaraati joka tapauksessa äänesti herran "yhdeksi maailman surkeimmista yritysjohtajista".
Vaikea sanua asiasta täsmällisesti. Muutama miltsin eroraha lienee loppupeleissä selviö, kuten tällaisissa tapauksissa aina. Kuka sitä nyt ilmatteeksi itteään ryvettäisi!
Ennuste kuitenkin on, että jo pikapuoliin saadaan suomalaisiin sanontoihin lisäystä:
1) "Katosi kuin kuppa Töölöstä".
2) "Livahti kuin hauki rannasta".
3) Lähti kuin Eloppi Nokiasta".
-
Täytyneekin laskea tuo Nokia -position "tuotto" etupäässä nautittuna draamana.
Vähän kallista viihdettä, tosin.
-
Ai niin.
Uusimpana on lusikkana laittanut tähän porisevaan Nokia -soppaan Deutsche Bank.
Heidän analyysinsa mukaan Noksun pelastus olisi, jos vaihdettaisiinkin - Android -käyttöjärjestelmään!
Siis juuri kun äärettömän raskas vääntö Symbianista Windowsiin on menossa, vaihdettaisiinkin taas suuntaa!
Hmmmmm...
Harkinnanarvoinen ehdotus. Eppäilemättä!
(Rukalla 15.4.2012)

www.ArcticParadise.fi